sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Tietenkin kuvausmiesten tiellä

Niinkun mie kerroin aikasemmin niin olin Kotkan Helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksessa. Se tuli ulos telkkarista ja päättyi noin puolituntia sitten.

Meitä oli neljä ihmistä tästä talosta missä mie asun. Tai siis kaksi avustajaa ja kaksi asukasta.
Minä menin sinne mun vakipaikalle istumaan. Sitten mulla tuli asiaa vielä eteiseen niin, että jouduttiin käymään välillä muualla. Kun tulin takaisin niin kuvausmies tuli sanomaan, että "voisitteko pikkusen siirtyä". Me ystävällisesti siirryttiin. Hetken päästä tuli taas joku mies sanomaan "voitko pikkuisen siirtyä, kun meillä on mikrofonit juuri tässä sun edessä eikä me haluta, että tulee mitään ylimääräisiä ääniä". Sitten jouduttiin lopulta siirtymään ihan salin takimmaiseen nurkkaan.

Minä en nähnyt sieltä kertakaikkiaan mitään. En viittiny sanoa mun avustajalle mitään, koska me oltiin siirrytty niin monta kertaa. Seuraavan kerran voidaan kysyä, että missä on hyvä istumapaikka mistä näkee.

Loppu hyvin kaikki hyvin, eikä mun ylimääräisiä ääniä tullu sinne. Minun hieno aivokapasiteetti tuli kyllä kuviin eli siis minun pää. Ainakin loppulaulun aikana minua näkyi. Se jumalanpalvelus tulee tiistaina klo 13.05 TV1:ltä uusintana.

Tänään ennen jumalanpalvelusta tuli aika huonoa ohjelmaa. Siinä nimittäin oli juttua Kiinan eri jumalista. Mie sanoinkin avustajalle, että "hyvä ohjelma ennen jumalanpalvelusta". Minä en tykänny siitä yhtään.

Nyt minä aion lähteä kauppaan ostamaan maitoa. Jatkan myöhemmin erikoisesta levytoiveestani..

Ei kommentteja: