torstai 9. toukokuuta 2013

Uusi aluevaltaus tiedossa

Kuten otsikko kertoo minulla on uusi projekti käynnistymässä, nimittäin "Iholla" sarjaan haetaan ensimmäistä kertaa miehiä. En miettinyt sekuntiakaan että osallistunko tähän ohjelmaan. Oikeastaan ajatus lähti siintä kun sanoin avustajalle että voi kun pääsisin johonkin ohjelmaan, silloin avustaja kertoi että "Iholla" sarjaan haetaan miehiä. Innostuin niin että heti paikalla laitoin hakemukset sisään. Nyt sitten odotellaan heidän vastausta. Hain sen takia tähän ohjelmaan koska CP-vammaisuus on tabu suomessa. Ihmiset eivät ymmärrä mitä CP-vammaisuus on koska he eivät ole itse kokeneet vammaisuutta. Joskus 60-luvulla tai sitä ennen CP-vammaiset on ollut vaiettu asia, ihmisiä kuoli sen takia että ei ollut oikeaa hoitomuoto. Totta kai en väheksy keuhkotautia enkä synnytystä, silloin riskit olivat paljon suuremmat kuin esimerkiksi nyt. Tämän takia haluan ohjelmaan mukaan koska haluan herättää keskustelua aiheesta. Samalla herättää huomiota sille että vammainen on ihminen siinä missä muutkin. Jos pääsen ohjelmaan niin se tarkoittaa tietysti 6kk kuvaus-sessiota sekä salassapito-sopimusta mitä ei saa rikkoa. Jos minut valitaan sinne, olisin hyvin onnellinen. Lupaan antaa haastattelun NRJ:lle, voicelle, YleX:lle, Novalle ja sitten tietysti korkojen kera ohjelmaan jos he sellaisen haluavat. Tietysti lehti jutut on asia erikseen mutta siihen minä en mielellään lähde mukaan koska sitten he voisivat kirjoittaa jotain semmoista mitä minä en ole sanonut. Katsotaan sitä sitten. Minut yllätti tässä asiassa se mikä äitin reaktio oli. Hän oli innoissaan ja mielissään tästä kaikesta. Jos en pääse ohjelmaan niin sitten pitää kehitellä jotain muuta. Lupaan että jos pääsen niin sitten kun jaksot tulee ulos niin seuraan todella tarkasti ohjelman yhteisöjä ja kommentoin jos saan palautetta tai kysymyksiä. Kirjoitan blogiini joka ikisestä ohjelmasta. Jos siis vain pääsen ohjelmaan mukaan. Nyt loppuu tänä iltana tähän tämä aihe...