keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Hissi rikki ja jäätiin kellariin.

Minä olin Järvenpäässä ja meillä oli koulussa pyykkipäivä. Menimme avustajan kanssa hakemaan pyykkiä kellarista. Huomasimme että hissi, joka oli toiminut ihan moitteettomasti vielä alastullessa näytti menneen rikki. Tietenkin se sattui juuri meidän aikana. Avustaja lähti tutkimaan tilannetta ja varmisti hissin rikkoutuneen. Minua kävi naurattamaan mielettömästi. Tilanne oli niin koominen, ettei siinä voinut mennä edes paniikkiin. Kesti puolituntia ennenkuin minut saatiin ylempään kerrokseen. Arvatkaas millä konstilla?

Kantajat tarrasivat minun pyörätuolista kiinni ja niin sitä mentiin rappusia ylös. Ainakin neljä kantajaa tarvittiin ja yksi oven avaaja. Rappuset oli melko jyrkät ja ne oli vielä semmoiset kierreportaat. Näin jälkeenpäin tuli mieleen, että jos joku avustajista olisi kaatunut operaatiossa, niin olisi käynyt tosi pahasti. Koko remmi olisi voinut kaatua siinä samalla ja kukaan ei olisi kuullut avunhuutojamme kellarista. No onneksi kaikki meni hyvin ja minä vain nauroin hysteerisesti keisarillisessa kantotuolissani. Kaikki koulussa olivat seuranneet jännittyneenä tapahtumia sen jälkeen, kun avustaja oli kertonut hissin rikkoutumisesta. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Ei kommentteja: