keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Minua harmittaa todella paljon

Minua harmittaa todella paljon eräs asia; minkä takia en osallistunut siihen kilpailuun vaikka minun piti. Kyseessä oli Nenäradiohomma, jossa ideana oli se, että kaksi joukkuetta (ylex aamu ja ylex jälkkä) olisi tullut minun syntymäpäiväjuhliin. He kiertävät 42 juhlapaikkaa ja samalla keräävät hyväntekeväisyyteen rahaa. Aikaisemmin nenäradion historiassa on tehty seuraavia asioita: oli sekotettu toimittajien pakkaa niin, että jokaikinen kuulija oli saanut äänestää ketä juontajia he halusivat nähdä tekemässä lähetystä. Samalla he tekivät erilaisia haasteita, joita kuulijat olivat ehdottaneet, esim. nenäradiolähetyksessä tanssittiin tangoa. Nenäradio ei kuitenkaan saavuttanut hirveää suosiota eivätkä he saaneet oikein kerättyä rahaa, kun taas sitä edellinen nenäradiospektaakkeli oli aivan huikea. Siellä aamun juontajat tekivät keskiviikkoiltapäivä kolmesta aina perjantai-iltaan kymmeneen saakka.

Olisin varmasti ilmoittautunut, mutta pelko siitä että mihin aikaan ne soittaa ihmisille että ne tulee, sai minut mietteliääksi. Olisin myös ollut iloinen, jos he olisivat tulleet minun luo. Vietän kolmet synttärit, ensin kotipiirissä, sitten asuntolaväen kanssa ja sitten kavereiden kanssa. Tähän asuntolaväen synttäreihin olisin suunnitellut spesiaalia mutta se meni jo. Pitää osallistua toisen kerran. Vähän minua harmittaa mutta ei se mitään.

torstai 4. syyskuuta 2014

Radio Nova - yritys

Kuten otsikko kertoo, yritän päästä Radio Novaan. Tällä kertaa yritän päästä sinne studioon. Olen ollut kyllä ennenkin Radio Novan studiossa, mutta se meni semmoiseksi sähläämiseksi. Sillä lailla sähläämiseksi että minulle annettiin kaksi minuuttia aikaa puhua, joka ei ollut minun tarkoitus. Alun perin kun osallistuin siihen kilpailuun jossa toteutetaan unelmia, minun tarkoitus oli olla siellä studiossa koko sen neljä tuntia, eikä suinkaan juosta paikasta toiseen. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, mutta hieman pettynyt jos sanotaan suoraan. Yritin päästä iltaan esittämään toiveita nauhalle, mutta se ei onnistunut. Lopputuloksena oli se, että lähdin itku kurkussa studiosta pois, koska cp-vammaisuus on minulle tärkeä asia ja olisin halunnut kertoa siitä enemmän. Nyt yritän päästä taas neljäksi tunniksi lähetykseen, jotta ihmiset saisivat kysyä minulta asioita ja antaa palautetta. Vastaisin jokaikiseen puheluun joihin suinkin vain kerkeisin lähetyksen aikana, samoin sähköpostiin. Jos ei lähetyksen aikana kerkeä, niin sitten ihan henk.koht lähetyksen jälkeen. Että tämmöinen missio minulla on menossa kuulijoita ajatellen. Ei ollut kenenkaan vika, että lähetykseen oli annettu niin vähän aikaa. Tottakai ymmärrän sen, että on käsikirjoitus jonka mukaan mennään. Minulle oli annettu se kaksi minuuttia ja olen onnellinen että sain olla kaksi minuuttia radiossa, mutta haluan seuraavalla kerralla keskittyä kuulijoiden palautteisiin ym. jotta minä kertoisin mitä cp-vammaisuus todellakin on. En ketään syytä mistään, en radioasemaa enkä tuottajaa. Se oli yllätys itsellenikin, että sinne oli varattu noin vähän aikaa, mutta toivekappaleen sain kyllä läpi. Toivottavasti ensi kerralla olisi pikkusen enemmän aikaa puhua. Niinkuin sanoin jo aikaisemmin, ei se ollu kenenkään vika. Lähetys oli suunniteltu niin että minulle annettiin kaksi minuuttia puheaikaa ja sitten piti mennä eteenpäin. Siinähän kävi silleen, että kuulokkeet ja mikki oli rikki. Muuten olisin saanut sen neljä minuuttia ihan varmasti. Ilmoitan heti, jos aihetta ilmenee.

Että tämmöinen tällä kertaa.

lauantai 30. elokuuta 2014

RADIOSYKSY 2014

Kuten otsikko kertoo,niin radiossa tapahtuu hieman muutoksia. Ainakin Ylex kanavalla viikonloppu muuttuu niin,että sinne tulee kaksi miestä josta toinen on juontanut Ylex toiveita. Ylex viikonlopun naisjuontaja siirtyy uuden musiikin tiimiin. En tiedä mitä on tapahtunut uuden musiikin tiimissä. Eikö nykyiset Ylex vakituiset sijaiset kerkeä tekemään uuden musiikin iltavuoroja. Iso muutos tapahtuu marraskuun alussa. Heinäkuussa neljän viikon ajan oli sellainen ohjelma jonka juonsivat muusikot. Ilmeisesti se oli sellainen kokeilu vaihe. Ohjelman idea oli lyhkäisyydessään seuraava. Sinne sai soittaa ihmiset ja sai ehdottaa aiheita missä tämän jälkeen studiossa olevat juontajat teki improvisaatio räppiä. Ohjelma sai niin suuren suosion, että Ylex kaikki sähköpostit ja facebook sivustot olivat ihan täynnä, että tulkaa takaisin. Tämä aiheutti sen, että Ylex toiveet loppuu lokakuun lopussa ja siitä eteenpäin marraskuun alussa aina hamaan tulevaisuuteen asti tulee se kesä ohjelma. Ainakin kansan huutoon on vastattu ja se on hyvä asia. Näin sitä radiota kannattaa tehdä, että ottaa kansan huomioon. Minä tyydyin katsomaan sen ohjelman. En ikinä uskalla soittaa sinne ainakaan vielä. Tällainen radiosyksy on 2014.

lauantai 16. elokuuta 2014

Monta asiaa kerralla

Olin unohtanut erään asian viimeviikolla. Se tuli ilmi kun oli niin kovia helteitä. Nimittäin minun jalat turposi aika paljon, mikä oli hätänä oli se mun jalat ei kestä liian kovia helteitä. Olin täysin unohtanut kuinka ihanaa on laittaa jalat ylös sängyssä. Miä rakastuin siihen oitis, jos mulla on vain aikaa teen tätä ihan huvikseni. Miä olin oikeesti täysin unohtanut sen koko asian. Olen päättänyt seuraavaa: aina kun avustaja lähtee, niin minä menen sänkyyn. Niin kauan kunnes syyskuun 8pv tapahtuu minun elämässäni sellainen muutos, että minä en ole vielä tottunut semmoiseen. Nimittäin minä saan elämäni ensimmäisen älypuhelimen. Se kuuluu hallintalaitteeseen, kun minun entinen hallintalaite meni rikki. Minun elämässäni ei ole ollut aikaisemmin älypuhelinta. Olen suunnitellut niin, että kun se on latauksessa silloin miä otan pienen huilin. Sitten kun avustaja lähtee, niin miä siirryn takaisin tuoliin leikkimään sen kanssa.

Semmoista kivaa uutta odotellessa!!

Sitten seuraavaan aiheeseen.

Tuli muuten puhetta minun fysioterapeutin kanssa, semmoinen kappale on olemassa kuin, Vehkalahden viehkeä neito. Laulu on omistettu minun eräälle tutulle, joka oli isoiso hiihtäjä -60 luvulla. Se oli ikäänkuin sen ajan julkkis. Täytyy tarkistaa onko siellä laulussa kirosanoja. Jos ei ole niin miä toivon sitä puhelinlangoilla. Se tulisi hänelle yllätyksenä. Pitää ensin tarkistaa häneltä pitääkö tämä tieto paikkansa. Olen aivan ihastunut yhteen kappaleeseen, joka soi Radio suomen taajuudella. Sen on tehnyt yksi näyttelijä joka on näytellyt tämän hetken suosituimmassa tv-sarjassa salatut elämät. Sen biisin nimi on näkymätön tyttö. Hänen lauluääntä on kuultu eräässä sarjan kohtauksessa, missä hän lauloi muka aivokasvaimen saaneen kaverin hautajaisissa. Kun hän lähti ulos sarjasta, se jäi ikäänkuin kesken se kappale. En tiedä rupesiko häntä oikeasti itkettämään vai oliko se näyttelemistä.
Siihen kappaleeseen takaisin, mistä minä puhuin. Kappale ei ole mikään lässynlässynläätä, joka tarkoittaa minun puhekielessä sitä, että ei ole pelkästään rakkauslaulu. Siinä kappaleessa on oikeesti hyvät sanat. Kappale kertoo, minun mielestä pitkäaikais sairaasta lapsesta. Joka kuolee johonkin sairauteen. Kuunteloitin usealla henkilöllä, he pitivät myös tästä kappaleesta. Se oli siitä aiheesta. Kuunnelkaa itse kyseinen kappale.

Sitten otetaan viimeinen aihe.

Voice of Finland, nyt tulee kritiikkiä tuomareista. Ensinnäkin on liian rokkikeskeistä tuomaristossa. Minusta entinen tuomaristo oli sopivasti jaettu. Oli iskelmän edustajaa, popin edustajaa ja rockin edustajaa. Elastinen oli ns. räppi-edustaja. Nyt tuomaristossa edustaa Olli Lindholm, Michael Monroe, Tarja Turunen ja Redrama. Oli paljon mielenkiintosempaa seurata kuinka äänet jakautui tuomariston kesken. Olisin toivonut että tuomaristo olisi jaoitettu niin että on iskelmä, rock, pop ja räppi tuomarin edustajistossa. Saa nähdä minkälainen se kausi tulee olemaan? Hoidetaan lastenlaulu kilpailu pois alta.Olisin mielellään halunnut mennä katsomaan viimekauden voittajan keikkaa Lasten meripäiville, mutta minä en päässyt. Minun suosikki se ei ollut. Minun suosikki oli se pyörätuolipoika. Jos kuvaukset olisivat olleet suoria olisin varmasti äänestänyt häntä. Lasten ja aikuisten kuvaukset menee niin hauskasti, että lasten kuvaukset lähetetään nauhoitettuna. He tietävät etukäteen kuka sen voittaa. Kun taas aikuisten kuvaukset menee niin, että on suorat kuvaukset. Finaalit tulee suorana, muut on nauhoitettu etukäteen.

Olipahan aihetta kerrakseen!
Jatkuu joskus...

lauantai 9. elokuuta 2014

Ensimmäistä kertaa Meripäivillä

Kuten otsikko kertoo, olin ekan kerran Meripäivä konsertissa. Lähin ihan mielenkiinnosta kattoo minkälaista on eri ihmisten keikalla. Olihan siellä perjantai-iltana Juha-Tapio, mutta sen biisejä olen kuullut niin monta kertaa, että päätin jättää Juha-Tapion keikan väliin. Olenhan mie istunut monta kertaa Juha-Tapion konserteissa. Ensimmäisenä keikalla oli uusi yhtye, jonka miä olin kuullut radiosta. Se on ilmeisesti uskovan poika, joka kokeili ensimmäistä kertaa Suomen musiikkitaivasta. Hänen uransa on lähtenyt hienosti nousukiitoon. Siellä oli muutama ihminen siellä keikalle. Minä myöhästyin keikasta yhden biisin verran, koska olin matkalla festivaali alueelle. Sitten kun hän lopetti, tuli semmoinen yleisöryntäys, että en ollut ikinä nähnyt. Olin ihan eturivissä. Siitä lähtien aina myöhään yöhön saakka, oli uskomatonta seurata kuinka jengi osasi kaikkien biisien sanat. Ei ois parempaa kokemusta olla, mikä oli viimeinen keikka minkä minä näin. Lavalle nousi Jennni Vartiainen, mikä lava show oli. Miä totesin, että tänne pitää tulla uudestaan. Oli se niin uskomaton keikkailta, että oksat pois. Oli helppo valita mihin keikalle sitä oikeen menee ja minkä artistin keikan jättää pois. Lavalle nousi legendaarinen -80 luvun suosituin yhtye Yön jälkeen, jos Popeda ei ole kolmanneksi suosituin yhtye 80-luvulla, ei sitten mikään. popedan sanoitukset ovat vähän semmoista minun henkeen raskaampaa. Varsinkin UkkoMetso on ihan kauhee. Pakko kait jokaisella saa olla omat mielipiteet, suodaan se heille. Minä en henkilökohtaisesti tykkää Popedasta.
Onneksi se soitti yöllä, niin että meidän olis pitänyt muutenkin lähteä kesken Popedan keikan pois, muuten ei olisi riittänyt tunnit. Siitä olisi tullut sanominen jos olisin jäänyt Popedan keikalle. Kaupunki ei olis tykännyt hyvää. Lavalla nähtiin myös Neljän suora, Kaihon Karavaani, Tuure Kilpeläinen sekä Suvi Teräsniska ei muita. Toivottavasti on yhtä helppo valita ensi vuonna, mihin keikoille sitä menee.
Tämmöinen oli mun keikka-arvio. Katotaa mitä ensi vuonna tapahtuu.

lauantai 2. elokuuta 2014

TANGOMARKKINAT 2014

Kuten otsikko kertoo tangomarkkinat käytiin 2014 heinäkuussa. Sinne oli hakenut paljon kuuluisia laulajia, mutta myös sellaisia laulajia jotka eivät olleet niin kuuluisia. Pisti silmään sellainen seikka, että oli paljon mukana ensikertalaisia. Naisten sarjan voitti sellainen henkilö, jonka nimi on ollut useasti hakulomakkeessa. Hän ei ollut päässyt ikinä kaksintaisteluvaiheeseen, mutta finaaliin kyllä ja ollut kolme kertaa mukana aikaisemmin. Tämä oli neljäs kerta mukana, kun hän nyt voitti. Kakkoseksi tuli sellainen henkilö, joka viisitoista vuotta sitten tuli myös kakkoseksi. Minusta se oli kunnioitettavaa, että hän piti niin pitkän tauon.
Miesten sarja oli mielenkiintoisempi. Tottakai sinnekin oli hakeutunut sellaisia, jotka olivat olleet useita kertoja mukana. Minä luulin, että voittaja on automaattisesti iskelmälaulaja joka on soinut useinkin radiossa. Yllätys olikin suuri ja tottakai hän pääsi neljän parhaan joukkoon. Tuomaristo tiputti hänet, joka oli minun mielestä oikein hyvä ratkaisu. Hän sai yleisöääniä toiseksi eniten. Toiseksi kaksintaistelussa selviytyi viime vuoden kakkonen. Ensimmäiselle sijalle selviytyi semmoinen ihminen, joka haki ensimmäistä kertaa mukaan. Aika hieno suoritus ja olen onnellinen, että hän voitti. Juuri tällä tavalla sen pitää mennäkin. Tällaista oli tangomarkkinoilla tänä vuonna.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Keuhkokuumeesta

Nyt kerron mikä minua vaivasi 2vuotta sitten. Nimittäin keuhkokuume. Mikä tapahtuma johti siihen, niin en tahdo kertoa sitä yksityisyydestä johtuen.

Menin keskussairaalaan, jossa todettiin se. Minulle laitettiin tippa suoneen. Kotisairaanhoitaja kävi tiputtamassa antibiootin. Kauhun hetkiä miä koin kun minä menin toisen kerran sairaalaan. Sinne tuli alkoholisoitunut mies, joka oli satuttanut päänsä. Kun häntä ruvettiin ompelemaan, niin hän päättikin että hän ei odota lääkäriä. Jonkun aikaa hoitajat sai suostutella eikä sekään auttanut. Hän lähti niine hyvineen pois, eikä tullut takaisin. Minun siellä oloaikana. Lääkäri ei ehtinyt tutkia sitä haavaa, eikä varsinkaan ommella. Olisi hauska tietää mitä sille potilaalle kuuluu tänään?

Tilanne oli sen verran uhkaava, että minua rupesi pelottamaan. Onneksi siitä selvittii säikähdyksellä. Potilas joutui itse allekirjoittamaan todistuksen, kun hän kieltäytyi hoidosta. Hoitajat sairaalassa sanoikin, että kohta se tulee takaisin. Ei kumminkaan tullut. Mitä minä olin siellä, koko yön. Vasta aamulla minä päääsin pois sieltä.

Että tämmöinen kirjoitus tällä kertaa :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ylex muuttui aika paljon

Niin kuin kerroin teille aikaisemmin blogissani, ylex-iltapäivä loppui siihen kun naisjuontaja jäi äitiyslomalle. Tilalle tuli ylex:n jälki-istunto. Sitä juontaa nykyään kaksi miestä, joista toinen on se kenet tapasin elokuussa 2012 ja toisen juontajan näin vain ohimennen mutta en jutellut hänen kanssa. Hän oli juontamassa ylex iltoja klo.19-22. En ollut kuullutkaan ylex iltapäivän loppumisesta, kunnes kuuntelin "parasta ennen" ohjelmaa. Kuuntelin sitä seuraavana päivänä. Menin heti kuuntelemaan kun kuulin siitä. Oli se aika koskettavaa, kun siinä elämäntilanteessa missä itse olin, niin toinenkin radioihminen kenet tunsin hyvin lähti pois. Itse kärsin sellasta haikeutta, kun minulta oli lähtemässä henk.koht avustaja pois omien asioidensa takia. Hän ei ollut sillon lähtenyt, mutta koin silloin jo pientä haikeutta. Hyvä että en itse alkanut itkeä radion tässä päässä. Kuten sanoin, tilalle tuli uusi kilpailu joka on liian vaikea minulle, ja liian nopeatempoinen. Mutta ylex tietokilpailua muistelen kaiholla.

Olen alkanut lukea Seikkailu-sarjaa rex veritaksen innoittamana. Kisassa kävi niin, että ylex:n silloinen naisjuontaja oli tehnyt kysymykset, jotka koskivat seikkailu aihetta. Kun ne tuli seikkailusarjan kysymyksen kohdalle, tämä naisjuontaja ei muistanut että mikä on oikea vastaus. Kisa jouduttiin ratkaisemaan kerrasta poikki menetelmällä. Muistan myös hyvin, että kuinka hauskaa minulla oli silloin radion tässä päässä. Sen lisäksi olin yllättynyt miten hyviä ne ovat laulamaan kun ne julkaisivat #joulusinkun viime vuonna. Olisin varmasti soittanut lähetykseen tai laittanut sähköpostia hänelle, jos olisin tienyt että hän lopettaa. Kaveri ihmettelikin, että eikö minulle ole löytynyt sopivia kisoja. Olisi minulle löytynyt, mutta en halunnut osallistua siihen, koska ne kisat tulisivat aamulla eikä silloin kun avustaja on töissä. Mun mielestä jälki-istunto on hyvä ohjelma siinä mielessä, että ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Ylex iltapäivällä oli tietynlainen runko jota se noudatti, nyt runko on otettu melkein kokonaan pois, eikä tiedä koskaan mitä tapahtuu. Esimerkiksi kerran he soittivat kesken ohjelman Keski-Suomeen yhteen vaateliikkeeseen ja kysyivät onko se enää hengissä. Olihan se, vastasi nainen. Nainen oli hämmästynyt, kun radiosta soitettiin.

Minulla on ikävä ylex iltapäivää, vaikka tykkään tästäkin ohjelmasta ihan hirveästi. Mutta kaikenhan pitää uudistua. Lähinnä minä olin surullinen sen viimeisen ohjelman jälkeen kahdesta asiasta. Siitä kun naisjuontaja kävi itkemään kesken ohjelman koska hänellä oli haikea fiilis, ja siitä olin surullinen kun rex veritas loppui. Tilalle tuli yhdyssananmuodostuskilpailu, jossa pitää mahdollisimman nopeasti saada sanoja kasaan, muuten häviää koko pelin. Siinä ei auta vaikka kuinka olisi valmistautunut harjoittelemalla. Olen suunnitellut seuraavaa; Silloin kun minä täytän 30v, menisin johonkin radiolähetykseen juhlimaan sitä, vaikka sitten ylex:lle.

Saas nähdä miten äijän käy.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Mikä miehissä ärsyttää

Minua ärsyttää suomalaisissa miehissä sellainen asia, että minkä ihmeen takia pitää olla hattu päässä sisällä. Vaikka olenkin itse mies, en voisi ikinä ymmärtää sitä. Enkä voi ymmärtää jalkapallon MM-kisoja, mitä mielenkiintoista on siinä, että kun Suomi ei edes pelaa. Sitä en voi ymmärtää, enkä myöskään sitä mitä kiinnostavaa on siinä että joku on kiinnostunut autourheilusta. Minua ärsyttää suomalaisissa miehissä myös se, että ollaan niin oikeassa sen asian kanssa eikä edes tarkisteta onko se asia niin. Kuvitellaan että mies tietää kaikesta kaiken. Kyllä naisetkin tietää autourheilusta ja muista miehisistä lajeista. En voi ymmärtää myöskään sitä mikä kiinnostaa politiikassa kun isot miehet haastavat riitaa, enkä sitä voi ymmärtää minkä takia kaikessa ei kysytä naiselta, vaan tehdään miten itse halutaan. En voi ymmärtää myöskään sitä, minkä takia pitää ottaa vessalukemista. Minkä takia sitä pitää vessassa istua ja lukea kirjaa samalla? Että minä olen toista mieltä, ei kaikki miehet ole kiinnostuneita autourheilusta tai jalkapallosta. Mistä asiasta tahansa kenen kanssa tulee keskustelua niin minä olen valmis keskustelemaan ihan kenen kanssa vaan vaikka en ole asiasta ihan samaa mieltä. Kohta minä kirjoitan uuden login.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Ihmettely

Tälläkertaa minua ihmetyttää eräs asia. Nimittäin tänä Juhannuksena minä päätin olla täällä, aion jatkossakin olla täällä. Valtakunnalliset Juhannus juhlat on Keski- Suomessa, niitä voi katsoa netissäkin. En tarkoituksella halua sanoa instanssin nimeä. Minua kiinnostaa lähinnä nuorisojuhlat yms. kaikki muut tapahtumat mitä sieltä tulee. Suutuin eilen niin kauheasti kun yritin katsoa keskiviikon nuorisojuhlaa jälkikäteen. Menin nettisivuille kaskummaa nettiarkistosta oli tullut myös maksullinen. Suutuin niin kauheasti. Kyllä minä sen ymmärrän näin isoja Juhannusjuhlia ei tehdä mitenkään ilmaiseksi. Pitääkö kaikesta maksaa ulkopuolisen katsojan? Summa oli huomattava ei se mitenkään iso ollut, siinä kahdenkympin paikkeilla. Suutuin niin hirveästi, että meinasin alkaa itkemään. Silloin päätin että minä en katso juhannusjuhlia ollenkaan. Lähiomainen osti minulle nettipassin. Olen päättänyt seuraavaa, aina kun ei ole mitää tekemistä varsinkaan silloin jos avustaja ei ole paikalla, elän tämänvuotisen Juhannuksen uudestaan.
Nytten minulle tuli kauhea kiire, mutta huomenna minä kirjoitan siitä mitä en voi miehissä ymmärtää!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Erittäin mielenkiintoinen tilanne

Kuten otsikko kertoo, elän erittäin mielenkiintoista tilannetta huomenna. Olen nimittäin käynyt yhdessä toisessa paikassa uimassa urheiluhierojan kanssa, mutta nyt tehään semmoinen poikkeus, että ainakin tämä kesä vietetään uudessa uimahallissa. On ennen käytetty vastavirtakonetta sun muita tekniikoita, kuten sukelluksia. Sukellukset jäivät aikoja sitten pois, koska mulla meni henkeen vettä. Olin aivan tukossa sen uimareissun jälkeen. Käytettiin vastavirtakonetta aika paljon sen tilalla. Mutta kuitenkin on niin, että uuteen uimahalliin ei ole hankittu semmoista konetta. Ellei sitten mennä hieromasuihkuun, ja käytetä sitä ikäänkuin vastavirtana. Olen erittäin hämmentynyt siitä, että yleensä olen tottunut näkemään uimaopettajan märkäpuvussa, mutta kuitenkin vesi oli niin lämmintä, että näin hänet ihan tavallisessa uimapuvussa. En voi ymmärtää, mitä ihminen tekee märkäpuku päällä uimahallissa, mutta kai hänellä oli omat syynsä. Olen erittäin innoissani tästä kuitenkin, että paikka vaihtuu, ja silloin pääsee kokeilemaan uusia juttuja. Minä pelkäsin hirveästi tänään, kun minulla on pieni haava, että alkaako se vuotamaan kesken kaiken. Ei alkanut edes silloinkaan, kun tulin altaasta pois. Joten voin turvallisin mielin mennä uimaan.

Että tämmöistä täällä. Viikonloppuna minä kirjoitan, kuinka löysin spotifyn taas.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kuinka vaikea on saada ihmisiä kiinni

Nyt kerron hyvin varovasti kuinka törmäsin viime viikolla yhteen ongelmaan. Minun pitkäaikanen henkilö / ystävä oli lähdössä pois tarkemmin sanottuna eläkkeelle. Hänen tilalle piti saada uusi henkilö, kun kävin eräässä virastossa hoitamassa yhden asian se virkailija ei tiennyt sitä asiaa. Hän siirti sen henkilölle, joka olisi tiennyt asiasta. Hän laittoi tietokoneelle pyynnön, että tämä henkilö soittaisi klo 12.00. Aamulla kun minä katsoin puhelinta tämä henkilö oli soittanut aikaisin aamulla. Minullahan on CP-vamma enkä pysty vastaamaan puhelimeen ennenkuin avustaja tulee. Soitin siihen numeroon, se menikin automaattiin. Joka sanoi, että jos olet jättänyt soittopyynnön sinulle soitetaan. Ei auttanut muu kuin soittaa viraston palvelunumeroon ja jättää sitä kautta soittopyyntö. Hetken päästä sieltä soitettiin ja se olikin mennyt jostain syystä lapsi / perhepuolelle, sitten piti siirtää puhelu oikealle henkilölle. Kuitenkin lopputulos oli se, että tällä alueella ei ole yhtään kuka voisi ottaa minut asiakkaaksi. Kuitenkin heitin kysymyksen ilmaan, johon tämä henkilö ei osannut vastata. Hän lupasi jättää soittopyynnön asiasta. Henkilökohtainen avustaja sanoi taas, että soittakaa klo 12.00 jälkeen. Seuraava aamu kun tuli, oli tullut klo 11.05 puhelu kyseisestä virastosta. Onneksi oli tullut tekstiviesti, että soittakaa tähän numeroon. En voi ymmärtää eikö ne välitä ihmisistä tai sitten on käynyt niin, että kaksi kyseistä henkilöä on unohtanut laittaa tietokoneelle uudestaan ylös kyseisen ajan. Tai sitten soittavat silloin kun heitä huvittaa. Ei edes katsota kyseistä kelloaikaa. Onneksi saatiin asiat hoidettua. Nyt ei tarvi asioida kyseisen viraston kanssa ainakaan vuoteen.

Että tämmöinen seikkailu minulla oli virastomaailmassa.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Puhelinlankojen jatkoa

Niinkuin äsken kirjoituksesta huomasit, että minä olen aika kova puhelinlankojen fani. Minusta puhelinlangoissa parasta on se, kun ei tiedä koskaan mitä ne ihmiset on toivonut.
Kaikkein parhaimmat puhelinlangat ovat silloin, kun siellä ei ole vierasta. Silloin ei voi koskaan tietää mitä ihmiset toivoo. Arvatenkin lähetys koostuu silloin kun on vieras paikalla kolmesta hänen kappaleesta.

Nyt minä kerron teille salaisuuden.

Aina kun toimittajat yrittää lopettaa minun kanssa puhelua, niin minä pitkitän. Koska olen huomannut heidän asenteensa minua kohtaan. Ainut on jos on oikeesti kiire, eikä ne halua jutella minun kanssa pidempään. Monesti on käynyt niin, että soittajalla on niin paljon asiaa ettei toimittajat ole kehdanneet keskeyttää hänen juttuja. Tosin viime aikoina en ole pitkittänyt puhelua niin paljon, koska ne toimittajat ovat halunneet tietää minusta asioita. Eikä pelkästään mitä minä haluan kuulla. Se on minusta oikein, että he haluavat tietää. Muutakin kuin sen verran mitä kuluu....

Tarkoitus ei ollut syyllistää ketään. Tämä oli minun mielipide. Suomenmaassa on mielipiteet sallittuja.

Perjantaina aion toivoa Venezuelaa sekä ruotsalaista ysäriä. Älkää luulko että minä aion toivoa discoa vaan hempeää rakkauslaulua. Jota minä olen toivonut aiemmin Yle X:ltä. Se ei mennyt nauhalle.

Anteeksi tosiaan blogin tekstin alkuosasta.

Arja Koriseva epäonnistui

Kuten otsikko kertoo, yritin taas kerran puhelinlangoille. Niinkuin edellisessä blogissa käy ilmi, että minkä takia minä olisin halunnut puhelinlangoille. Siellä oli vieraana Arja Koriseva joten ole hyvä ja katso semmoinen blogi kuin Historia toistaa mahdollisesti itseään.

Lähetin hyvissä ajoin toiveen puhelinlangoille, samalla minua pelotti se, että mahdunko minä mukaan lähetykseen. Koska sitä kyseistä laulua oli toivonut muutkin ihmiset. Rupesin kuuntelemaan sitä lähetystä samalla toivoen, että ne soittaa minulle. Kuitenkin joku vanhempi nainen ehti minua ennen. Toivoen samaa kappaletta, kuten minä. Avustaja elätti toiveita, jos ne soittaisi minulle uudestaan. Minä sanoin ettei ne soita. Niinhän siinä sitten kävi. Yritin laittaa uutta matoa koukkuun eri kappaleen muodossa, muttei silloin tärpännyt. Joten se siirtyi 6.6.2014.


Huvittavaa on se, että minun edesmennyt mammani oli tämän toimittajan kanssa sukua (mamman pikkuserkun poika). Pikkuserkun poika on puhelinlankoja juontamassa, hän on nykyään tangokuningas vuodelta 2008.
Hän on sen takia myös, että hän alkaa tekemään tango-ohjelmaa Radio Suomeen. Joka kestää 15:sta osan verran.


Yritin silloin sinne puhelinlangoille, mutta silloin ei ollut onni myötä. Olisin varmasti sanonut, että olet meidän mamman pikkuserkun poika. Saas nähdä miten äijän käy silloin :)

Täytyy vielä sanoa Arja Korisevasta sen verran, että se oli aika iso pettymys kun en päässyt lähetykseen.
Tämä puhelun vastaanottaja joka soittaa aina ihmisille, kun ihmiset haluavat lähetykseen. Soittaa aina etukäteen, että olet lähetyksessä mukana, jos on laittanut toiveen etukäteen. Silloin lähetyksen aikana ei soita etukäteen, vaan musiikin aikana. Jotkut toimittajat ei soita edes etukäteen, vaan ottavat ihmiset suoraan lähetykseen samantien. On paljon ihmisistä kiinni mitä he tekevät.

Että tämmöinen blogi tälläkertaa.

lauantai 24. toukokuuta 2014

EUROVIISUT TAI KAUNEUSKILPAILUT

Tämä otsikko on hieman kummallinen, mutta asia valkenee luettuasi tämän tekstin. Järjestyksessään 59-kilpailu järjestettiin Tanskassa Kööpenhaminassa. Kilpailu oli hieno, mutta aina pitää olla erikoisuutta, sillä muuten se ei pure ihmisiin. tälläkin kertaa kävi näin. Etukäteen oli kohistu siitä, että Itävaltaa edusti semmoinen naismainen mies. Minun mielestä biisi ei itsessään ollut kovin hyvä, kun sillä esittäjällä oli parta. Tottakai euroopassa ei muusta puhuttukaan,kuin hänestä. Melkein kaikki euroopan maat mukaan lukien Suomi antoivat sille täydet pisteet. Näin ollen Itävalta julistettiin voittajaksi ennen pisteiden laskun loppua. Kesken pisteiden laskun näytettiin takahuonetta yleisölle. Tämä voittaja oli erittäin liikuttunut saamastaan huomiosta. Siispä 60-euroviisut järjestetään Wienissä. Olin tosi pettynyt siihen, että Suomi ei menestynytkään Itävallan menestyksen takia. Suomi oli vasta sijalla 11. Minun teoria olisi se, jos Itävallalla ei olisi ollut niin suurta huomiota, kuin nyt oli Suomi olisi ollut kymmenen parhaan joukossa ja ehkä olisi voittanut. Tänä vuonna Suomi erottui joukosta hyvin, koska muut kappaleet olivat lähestulkoon rauhallisia. Odotan sitä hetkeä, kun Suomi voittaa uudelleen oikeasti euroviisut ja silloin selostuskoppi repeää. Olisin halunnut olla 2006 Suomessa kuuntelemassa/katsomassa kuinka selostuskoppi repesi, kun huonoin euroviisu voitti. Olin silloin Kreikassa enkä päässyt samaan tunnelmaan suomalaisten euroviisuselostajien kanssa. Katsoin silloin euroviisut kyllä, mutta kreikkalaisten selostajien selostamana. Kun Suomi voitti, niin silloin ei tietenkään oltu yhtä riehakkaalla tuulella kreikkalaisessa selostuskopissa. Minä jännitin suomalaisten edestä niin, että minulla oli paita ja housut jännityshiestä ihan likomärät. Ne oli oikeasti niin märät, että niistä olisi saanut nyrkkipyykkiä. Vaikka en pidä yhtyeestä laisinkaan, niin tuntui uskomattomalta, kun Suomi voitti. Haluaisin, että joku oikea ihminen Suomessa voittaisi euroviisut, eikä mikään naamariyhtye.

Sitä siis odotellessa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Sählinkiä ennen jouluradion h-hetkeä

Kuten äsken lupasin, kirjoitan teille kuinka minä sähläsin jouluradion kanssa. Kuten kerroin aikaisemmin, se puhelu tuli juuri kun olin astumassa ovesta sisään. Minä olin menossa siskon kummeille kylään. Sovittiin jouluradion toimittajan kanssa, että hän soittaa torstaina klo 12.30 silloin. En muistanut, että varsinaisella avustajalla oli vapaa päivä. Sijainen tuli kello 13.00, rupesin miettimään miten ihmeessä hoidetaan se puhelu. Varsin mielenkiintoiseksi teki se kun minä en ollut varma soittiko se toimittaja tuntemattomasta numerosta vai ei. Monen mutkan kautta minä onnistuin saada yhden kaverin tulkkaamaan.
Kirjoitan joskus mitä ne mutkat oli. Nyt minulle tuli hirvee kiire, että ehdin autoon.

Radio suunnitelmat siirtyi!

Kuten otsikko kertoo, radio hommat ovat toistaiseksi tauolla. Kirjoitin jokuaika takaperin siitä, kuinka olen suunnitellut radio Dein lähetystä joka on tehty yhteistyössä Kotkan vapaa seurakunnan kanssa. Minä olin aivan innoissaan kyseisenä lauantaiaamuna, että nyt päästään vihdoinkin tekemään se ohjelma, minkä olin suunnitellut. Kunnes edellinen avustaja tuli töihin, hänelle oli soitettu että äänittäjä oli kipeenä. Eikä voitukkaan tehdä sitä ohjelmaa.
Suunnitelmissa olisi että mahdollisimman pian tehtäisiin se ohjelma uudestaan. Se on monesta seikasta kiinni. On siitä kiinni että, kyseinen tekijä ei voi tehdä äänittää ennen esimiehensä lupaa. Tämä kyseinen esimies on sairaslomalla. Tottakai kaikki sovitut ohjelmat tehdään, jotka on suunniteltu, mutta seurakunnan kalenterissa on sen verran täynnä sovittuja ohjelmia, että meidän ohjelma siirtyy. Tämä ohjelma siirtyy tulevaisuuteen. Mutta hyvää kanntattaa aina oottaa!!!!!!!!
Sitten Yleisradion puheohjelma on sen takia suunnitteluasteella, miten se tehdään. Tuleeko ne Kotkaan vai tuleeko toimittaja tänne. Ylen puheohjelman tekee mielenkiintoiseksi se, että se varsinainen avustaja kenen kanssa on hoidettu tätä asiaa, on lähtenyt pois. Yritän sopia hänen kanssaan aikataulut yksiin niin, että hän pääsee tulkkaamaan. Jos ei onnistu onhan minulla muita kavereita/ ystäviä jotka voi tarvittaessa tulkata. Nyt pitää odottaa miten Yle puheen kanssa käy.
Että tämmöistä sählinkiä nyt on menossa. Kohta miä kirjoitan uuden blogin siitä kuinka kaikki ei ole niin yksinkertaista radion suhteen.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

MYSTEERIBLOGI 2

Nyt minun pitää oikoa erästä asiaa. Joku henkilö on sanonut jotain sellaista mitä en ole itse sanonut. Se joka on sanonut, niin en halua paljastaa intiimiteetti syystä. Myös sen takia, ettei henkilölle tule paha mieli. Se asia on yksinkertaisuudessaan niin, että minä en ole sanonut, että olen onnellinen saadessani elää. Olen sanonut yhdelle videolle saman asian, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että olen onnellinen saadessani elää tässä hetkessä. En ole missään nimessä sanonut maallisessa ohjelmassa äskeistä lausetta. Olen ainoastaan sanonut kahdessa radiohaastattelussa, mitä mieltä olen abortista. Sanoin silloin, että abortti ei ole oikein. Toisessa haastattelussa kysyttiin, mitä mieltä olen, kun ihmiset yrittävät saada minut kävelemään. Sanoin silloin, että olen onnellinen tässä pyörätuolissa. Tämä tässä pähkinänkuoressa mitä olen sanonut missäkin. Jos joku on kuullut tämän tarinan, niin se pitää osittain paikkansa. Ajattelin oikoa, ettei ihmisille jää väärää kuvaa asioista. Olen suhtautunut huumorilla tähän asiaan, vaikka se aluksi kiusasikin minua.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

TALO ON HILJANEN

Kuten otsikko kertoo, on täällä tosi hiljaista. Viime kerralla kun talon asukkaat olivat reissussa, jäivät ne hoitajat jotka eivät lähteneet mukaan taloon pitämään jotakin kokusta. Osa asukkaista oli poissa eri syistä. Tällä kertaa lähtivät kaikki asukkaat ja hoitajat klo 16 Merikeskus Wellamoon ja palaavat noin klo 20. En halunut lähteä mukaan, koska minulle on tulossa vieras. On oudon hiljaista mutta ihanaa. Nautin hiljaisesta aulasta. Nyt alan pikku hiljaa odottamaan vieraani tuloa. Avustajani ja minä olemme ainoat henkilöt talossa. Tilanne on todella mahtava. Oikeastaan vieraani oli se joka päätti milloin hän haluaa tulla. Emme myöskään olleet varmoja minä keskiviikkona talon retki tapahtuisi. Sattui vain samaan päivään kun sovittu vierailu.

Saa nähdä minne ensikuussa retki tehdään.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

HISTORIA TOISTAA MAHDOLLISESTI ITSEÄÄN

Olen aivan innoissani uutisesta jonka nyt kerron teille. Toukokuun 16 päivä tapahtuu jotakin historiallista, nimittäin Arja Koriseva on vieraana Puhelinlangat laulaa ohjelmassa. Tästä on noin 7 vuotta aikaa, olin silloin 16 vuotias kun päätin osallistua puhelinlangoille. Silloin oli ekan kerran vieraana Arja Koriseva. Yllätyksekseni pääsin heti lähetykseen. Silloin toivoin "My heart will go on" kappaletta. Puhelun lopussa Arja lupasi toivoa Helmut Lotin kassa laulamasa laulua. Odotimme sitä kun kuuta nousemaan, mutta Arja toivoikin laulua "Kissojen viikset kasteiset kukat". Se oli minulle kova pettymys. Viime viikolla kuulin että Arja Koriseva taas on lähetyksessä mukana. Olen innoissani koska nyt minulla on hahdollisuus päästä langoille ja toivoa Arjan ja Lotin yhteistä laulua ja jutella Arjan kanssa. Harmi ettei sama juontaja ole enää studiossa töissä. Hän on nykyään ihmissuhde valmentaja. Onko koskaan käynyt puhelinlangoilla niin, että on saanut puhuasaman vieraan kanssa kahdesti seitsemän vuoden välein.

Saas nähdä miten äijän käy?

perjantai 14. maaliskuuta 2014

POIKKEUS VAHVISTAA SÄÄNNÖN

Nyt kuten otsikko kertoo aion osallistua taas puhelinlankoihin. Varsinanen karenssiaika olisi puolesta vuodesta vuoteen, mutta sitä ei tiedä pääsisikö silloin edes läpi ja saattaisi mennä monta kuukautta ennenkuin päästäisi lähetykseen. Lähinnä on asettu karenssiaika sen takia, kun jotkut soittavat viikosta toiseen, eivätkä ymmärrä miksi karennsiaika on asetettu. Todellisuudessa he eivät katso karenssiaikaa ja ottavat summamutikassa soittajat lähetykseen. Tällä kertaa minulla on hyvä syy osallistua puhelinlankoihin ja aion toivoa venezuelaa, koska se on isän lempilaulu. Vaikka hän ei yleensä kuuntele iskelmämusiikkia, niin tämä on hänen lempparinsa. Katsotaan miten minun käy. Jos he kysyy, olenko ollut puhelinlangoilla aikaisemmin, niin tottakai vastaan, että olen. En kuitenkaan lähiaikona ole ollut, vaan marraskuussa viimeksi. Tälläinen blogi tällä kertaa.

torstai 13. maaliskuuta 2014

ERIKOISIA PELKOJA

Nyt kirjoitan mitä pelkään. Kolme pahinta pelkoa. Pienenä pelkäsin aina muumien mörköä. Pelkäsin sitä aivan kauheasti. Jos se ei olisi sanonut mitään, niin sitten pelko olisi ollut ihan aiheetonta. Lähinnä pelkäsin sitä ääntä, joka oli ihan kauhea. Pelkään sitä ääntä vieläkin, vaikka tiedän, ettei se ole oikea. Ihminen näyttelee siellä sisällä. Minusta se on, niin kammottava. Tämä kuuluu LISTAN SIJALLE NELJÄ. Nyt aion paljastaa ne kolme pahinta. SIJALLA KOLME on koirakammo. En kestänyt sitä koiran haukuntaa. Kun avustajallani oli koirat mukana edellisessä kodissani, niin aina, kun joku tuli tuntia ennen minun kädet hikosi ja rupesin tärisemään niin, että minun olemuksessa huomasi sen. Kun se tilanne oli tapahtunut, niin rauhoituin välittömästi. Aina kun tulee kaverikoirat, niin pyrin väistämään niitä aika usein. Siskon koiriin olen tottunut, koska oli pakko tottua niihin. SIJALLA KAKSI on silmälääkäri pelko. Aina, kun menen silmälääkäriin, niin hän yrittää aukaista minun silmät. Vaistomaisesti laitan ne kiinni. Siinä menee jonkun aikaa, ennenkuin hän saa ne auki. SIJALLA YKSI on kaikista erikoisin pelko mitä maa päällään kantaa ainakin minun mielestä. Se saattaa kuulostaa hassulta. En pysty katsomaan kertakaikkiaan synnytysvideoita, kuin ottamalla äänet pois. Se on ihan kauheta, kun ihminen huutaa, mutta itsehän on tiensä valinnut. Poikkeustapaus on se, jos tiedän, ettei ihminen huuda. Pystyn silloin katsomaan sen. Muistan eräänkin kerran, kun katsoin sairaalaohjelmaa. Siellä oli tapaus, jossa käytettiin ensin normaalia synnytystekniikkaa. Lopulta, kun se ei onnistunut laitettiin imukuppi. Juuri silloin tuli voimakas ponnistus ja äiti huusi kivusta. Lopulta se operaatio päätyi siihen, että lapsi piti leikata ulos sieltä. Silloin en pystynyt katsomaan sitä loppuun. Toisen kerran muistan myös, kun kaverini oli katsomassa jääkiekko-ottelua. Sen jälkeen tuli sellainen ohjelma, kuin sydänääniä, joka oli sellainen synnytysohjelma. Ohjelma oli tehty yhteistyössä synnytyssairaalan asiakkaiden kanssa, koska sairaala oli lopetuksen alla. Silloin menin aikamoiseen paniikkiin. Kaverini piti pelastaa minut keittiöön, koska olin niin paniikissa. Eilen rohkaistuin katsomaan erilaiset äidit päätösohjelmaa. Siinä oli sellainen perhe, jossa oli yksi lapsi ennestään ja saivat toisen lapsen. Erikoista tässä perheessä oli se, että tämä äiti piti blogia kuuluisalla vauvanhoito sivustolla. Jokainen varmaan tietää mitä tarkoitan. Äiti suunnitteli toista blogia perustaakseen sellaisen. Siinä vaiheessa minulle tuli kiukku. Suutuin ohjelman tuottajille, että yritetäänkö tässä hakea mainostusta lisää. Oli pakko laittaa äänettömälle, kun en tiennyt milloin se synnytys tulee. Oli se aika karua katsottavaa, kun se synnytys alkoi. Siinä tarvittiin ilokaasua eikä sekään nähtävästi auttanut. Pystyin kyllä katsomaan sen koko touhun. Luulen, että koko homma oli lavastettu, sillä eihän kukaan voi tietää koska synnytys alkaa. En tiedä miten reakoisin, jos olisin synnytyksessä mukana. Olen päättänyt seuraavaa. Jos minun toinen sisko joutuisi sairaalaan, niin menisin hänen mukaan. Että tällanen blogi syntyi tällä kertaa.
Avustaja vaihtuu taas

Nyt minä aion kirjoittaa, kuinka monta kertaa avustaja on vaihtunut. Ensimmäisenä minua avusti n.kolmekymppinen nainen. En muista mikä hänen ammattinsa oli. Hän oli minulla ensimmäisenä kesänä 2003 avustajana. Sen jälkeen meidän yhteys katkesi ja en tiedä hänestä mitään. Minulla on sellainen periaate, että jos vanha avustaja ei pidä yhteyttä, niin minäkään en pidä. Vuonna 2004 valittiin sairaanhoitaja-opiskelija ja nykyinen fysioterapeutti. Hän muutti ensin Lappeenrantaan ja sieltä Helsinkiin. Hänen kanssa olen pitänyt yhteyttä. Vuosina 2005-2006 minua avusti silloinen lukiolaistyttö. Hänen kanssa ollaan tiiviisti pidetty yhteyttä. Hän on käynyt, vaikka missä. Koska minun blogi on henkilökohtainen en tarkoituksella julkaise missä hän on käynyt. Vuonna 2007 minua avusti sellainen kokki-opiskelija kuuden viikon ajan. Kuusi viikkoa siitä syystä, että olin sinä kesänä Tampereella kuukauden. Vuonna 2008 minua avusti vapaaseurakunnan pastori-opiskelija. Ikävä kyllä se loppui, kuin seinään. Hänen jälkeensä minua tuli avustamaan lähihoitaja. Kun hän lähti pois, niin minua tuli avustamaan metsätalousinsinööri. Hän oli minulla neljä vuotta. Siinä välissä muutin ensimmäiseen omaan asuntoon. Siellä avusti hänen lisäksi silloinen merkonomi-opiskelija. Heidän kanssaan työskenteli filosofianmaisteri. Kun hän lähti pois, niin tilalle tuli henkilökohtainen avustaja. Kun hän lopetti, niin paikkaa haki 16-vuotias poika. Hän oli hetken aikaa ja tilalle otettiin 18-vuotias poika. Hän oli hetken aikaa ja tilalle tuli nuori mies, joka oli loppuajan. Kun metsätalousinsinööri jäi opiskeluvapaalle, niin hänen tilalle tuli ensin entinen tehdastyöntekijä. Sitten, kun hän jäi pois, niin tilalle tuli melkein valmis sairaanhoitaja, joka muutti minun kanssa tänne nykyiseen asuntooni. Kun hän meni jatkamaan opiskeluja, niin tilalle tuli kokki. Tämä kokki lähti pois ja tilalle tuli vapaaseurakunnan pastori. Kun hän jää nyt pois, niin minulle tulee henkilökohtainen avustaja, joka on opiskellut henkilökohtaiseksi avustajaksi. Jos tämä kirjoitus kuulostaa tutulta, niin se johtuu siitä, että minä kirjoitin tämän blogitekstin eilen. Sitä ei ollut kuitenkaan missään ja julkaisen sen uudestaan. Kohta kirjoitan ihan uuden uutukaisen tekstin.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Uusi uimahalli

Kävin tänään uudessa uimahallissa uimassa. Se on tosi hieno paikka. Pikkuisen minua hermostutti mennä sinne, varsinkin, kun ekaluokkalaisia tuli uimaan. Vaikka olenkin niinsanotusti lapsirakas, niin en voi sietää sitä, että joku alkaa kiukuttelemaan. Sellainen kiukkukohtaus meinasi tulla, kun yksi lapsi ei meinannut totella uimaopettajaa. Onneksi siitä tilanteesta selvittiin aika hyvin. Olin kuvitellut, että lastenallas ja monitoimiallas olisivat samassa tilassa. Helpotus oli suuri, kun huomasin altaan olevan eri tilassa. Kuitenkin kävi niin, että lapsilla oli vähän aikaa uida tai sitten siellä oli tapahtunut joku kohtaus. Kohtaus sanalla tarkoitan, että ei mikään sellainen sairaskohtaus vaan joku kiukkukohtaus. Loppuaika oli ihan rauhallista pukuhuoneen puolella. Ei ollut sellaista sählinkiä, kuin alussa. Täytyy sanoa, että niiden uimaopettaja on liian tiukka. En tiedä oliko hän tosissaan vai leikillään. Minua rupesi naurattamaan siinä tilanteessa. Kuulin sivusta, kun uimaopettaja sanoi yhdelle pojalle, Jos et ole kunnolla, niin joudut naistenpuolella. Se oli sellaisessa tilanteessa, kun tämä poika ei riisuutunut. Muita ei uskaltanut päästää uima-altaaseen yksin. Minusta tämä uhkailu oli hyvästä tällä kertaa, mutta muuten minä en siedä uhkailua ollenkaan. Perustelen minkä takia en siedä. En halua sitä vaihetta lapsilla, etenkin yleisissä tiloissa, että ne saa itkukohtauksen ja rupeavat potkimaan ihmisiä. Silloinhan juuri ihmiset kiinnittävät huomiota siihen tilanteeseen eivätkä ymmärrä, että lapsilla on kaikki ihan hyvin. Se alkaa silloin häiritä muita ihmisiä ja se saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ihmisissä, että he suuttuvat. Silloin se aikuinen on syypää siihen. Se aiheuttaa suuttumusta lapsen aikuiselle lisää. Ollaan sellaisessa kierteessä, että pahimmassa tapauksessa kaikki muut asiakkaat, jotka ei tahtoisi sitä kuulla, niin kuulee väkisinkin riitelyn. Muistan eräänkin tapauksen, kun olin uimaleirillä ja en halunnut mennä uimaan jostakin ihmeen syystä, mutta suihkuun oli pakko mennä. Odottelin suihkuvuoroa ja eräs poika ei tahtonut altaasta pois. Se meni lopulta siihen, että hoitajien piti raahata poika pois. Se ei ollut kenestäkään kivaa. Ei minusta eikä hoitajista. Tällaista tällä kertaa.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympialaiset

Aion kirjoittaa olympialaisista. Minua se ei paljonkaan kiinnosta. Johtuen siitä että, talviolympialaiset ovat suppeampia kesäolympialaisiin verattuna. On jääkiekkoa, hiihtoa, lumilautailua, Pika- ja tautoluistelua. Viime kesän Lontoon olympialaiset menivät kun olin Norjan reissussa, enkä jaksanut katsoa niitä kun tulin Suomeen takaisin. Suunnittelin katsoa niitä mikäli suomi olisi ollut kultamitali otteluissa.

Muistan elävästi kun kun vielä asuin Summakodissa ja oli tapahtuma Haminan kirkossa. Tapahtuman jälkeen äitini tuli katsomaan MM-kisojen suomi -ruotsi jääkiekkon loppuottelua, suomen voittaessa 6-1. Silloin jännitin ottelua niin paljon, että piti oikein puuskuttaa. Voitto oli hieno hetki. 95 kisoista taas en oikeastaan muista mitään. Olin silloin 7 vuotias.
Söimme kunnon kisaeväät. Lihapiirakkaa, en muista monellako nakilla.

Mielestäni MM-kisat voisi jättää väliin, koska ihmiset eivät ole selvinneet edellisistäkään kisoista. Jos Valkovenäjän asenne on se mikä se on, niin yhtä hyvin voisi jättä yhden vuoden väliin, kun meillä on kuitenkin se pronssimitali. Eiköhän se tälle vuodelle riitä.

Että tätä mieltä olen urheilusta.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Ylex iltapäivä uudistui

Kuten otsikko kertoo, niin ylex-iltapäivä on uudistunut, siten että entinen ylex-iltapäivä loppui siihen, kun eräs naisjuontaja lähti äitiyslomalle. Se oli ikäänkuin hänen viimeinen lähetyksensä ja oli todella koskettava. Hän on tuttu minullekin. Tutustuin häneen kun olin vierailemassa ylex studiossa ja mukana lähetyksessä. Samalla ilmoitettiin vanhan iltapäivä ohjelman loppumisen. Odotin mitä uusi ohjelma tuo tullessaan. Pettymys oli suuri, kun minun lempiohjelmaosio jätettiin pois eli rex veritas. Tilalle on tullut uusi kilpailu jossa pitää keksiä yhdyssanoja. Se on muuten vähän haastavaa, koska en keksisi montakaan sanaa. Häviäisin sen varmasti, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee. Mutta rex veritas oli paljon parempi, koska siinä oppii uusia asioita. Näin ollen minulle jäi se kyseenalainen voitto rex veritaksessa voimaan. Voitto oli siksi kyseenalainen, koska avustaja käytti googlea kahdessa kysymyksessä. Minua rupesi todella harmittamaan, kun kyseisen ohjelman tietokilpailu lopetettiin. Olisiko se siksi lopetettu, kun ihmiset jotka olivat osallistuneet kahden viikon sisällä osallistuivat uudestaan? Myös ehkä siksi että kenties kuuntelijat googlettivat vastauksia. Ylex:llä ei ole mitään muita kulpailuja mihin osallistuisin tällä hetkellä, ellei sunnuntain uusi ohjelma tuo tullessaan sellaisen kilpailun mihin minäkin voisin oasllistua.

Että tämmöinen harmitus tällä kertaa.

lauantai 8. helmikuuta 2014

HÄMMENTÄVÄ PUHELU

Kuten otsikko kertoo, sain todella hämmentävän puhelun eilen ympäristöhallintalaite puhelimeeni. Vastasin ja luulin että joku tuttu soittaa. Soittaja oli joku kauppias joka kauppasi alushousuja ja sukkia. Mietin hetken mitä minun pitäisi tässä tehdä. En kehdannut lyödä luuria korvaan, se olisi ollut epäkohteliasta. Lopulta ei auttanut muuta kuin tilata tuotteet. Jälkeenpäin yritin kuitenkin perua tilauksen soittamalla kyseiseen numeroon. Puhelu meni kuitenkin jatkuvasti vastaajaan enkä saanut yhteyttä, enkä voinut saada yhtiön nimeä koska vastaajan viesti on epäselvä. Lopulta jätin ääniviestin etten halua tilata mitään ja kirjoitin siitä heille valmiiksi kirjeen. Jos tuottee tulevat minulle siitä huolimatta aion ne palauttaa kirjeen kera, jos löytyy osoite. Jos ei muu auta otan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

Tein samana päivänä puhelimeeni markkinointieston. Se on erittäin helppoa. Soittaa vain puhelinestofirmaaan ja antaa oman numeronsa ja asia on sillä selvä.

Kyseessä oli paniikissa tehty vahinko, koska kokemus oli minulle uusi. Kyselin nmerotiedustelusta kuka kyseisen numeron omistaa, mutta sitä ei tiedetty, koska numero on salainen. Että tällainen epämielyttävä kokemus tällä kertaa.

Seuraavalla kerralla osaan olla hieman epäkohtelias.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

UUDEN MUSIIKIN KILPAILU

Kuten otsikko kertoo, täytyy sanoa että nyt uuden musiikin kilpailu oli arvoisensa. Tarkoitan tällä sitä, että ensimmäisen kauden voitti Elokuu yhtyeen yhden jäsenen sisko, joka lauloi ruotsksi. Kappale oli sävelletty hänen äitinsä viisikymmentä synttäreiden kunniaksi. Kappale ei kuitenkaan menestynyt, eikä päässyt sinä vuonna finaaliin euroviisuissa. Toisen kauden voitti Voice of Finland finalisti, joka on erittäin räiskyvä persoona. Minä luulen, että kohu suudelmasta tuli hänen kohtalokseen. Tällä kaudella oli hakeutunut aivan uusia yhtyeitä/artisteja, jotka eivät olleet tunnettuja. Toki osa oli Ylex:n kuulijoiden tuttuja ylex kellarista. Mutta ei sen enempää. Yksi oli tehnyt levytyssopimuksen, mutta hän ei ollut saanut vahvaa jalansijaa musiikkimarkkinoilla.

Päätin jos seurakunnassa loppu tilaisuus aikaisemmin, olisin lähtenyt jo aiemmin kotiin kuuntelemaan lähetystä. Mutta en missään nimessä olisi lähtenyt kesken saarnan.Eilen oli iso päivä, koska oli uuden musiikin kilpailun finaali. Sen voitti lopulta yhtye joka soitti U2 tyylistä rokkia. Se kuullosti ihan siltä. Saa nähdä pääsevätkö euroviisuissa finaaliin asti. Se uuden musiikin kilpailusta. Mutta muuten annan risuja suomalaiselle radioille, koska aina helposti otetaan niitä vanhoja tuttuja esille eikä huomioida uusia artisteja lainkaan, muuta kuin uuden musiikin ohjelmassa. Esim. minun avustajana on ollut muusikko joka tekee kovasti hommia, jotta saisi voita leivälleen. Olen seuranut hänen yhtyeensä hommia sivusta. Tätyy sanoa, että on se kovaa hommaa kun yrittää saada yhtyeen radiosoittoon. Että tämmöistä tällä kertaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lähetyksen valmistelua

Kuten otsikko kertoo, olen eilen ja tänään valmistellut lähetystä. Sitä lähetystä, joka tulee radio Deistä ulos. Olen käynyt asioita läpi, kaikki musiikki on minun valitsemaa. Päätin siinä vaiheessa kun aloin valita musiikkikappaleita, että jotain erikoista pitää saada mukaan. Ei aina niitä samoja vanhoja hengellisiä lauluja, mutta eri versioita kuitenkin tutuista lauluista, ja vähän uudempaa musiikkia jota ei ole ennen kuultukaan. Minusta on mukava päättää musiikkivalintoja. Musiikin pitää olla hengellistä tietenkin, kun on hengellinen radioasema kyseessä. On jännittävää tehdä lähetys. Minä en ole ikinä ollut sillä puolella. Olen aina ennen ollut haastattelu puolella. Voin sen verran kai paljastaa siitä lähetyksesä, että yritän aina ottaa lähetykseen mukaan vähän harvinaisia kappaleita jotka eivät soi niin usein radiossa. Voin kertoa sitten kun se tulee ulos, että mitä mieltä olin siitä. Nyt loppuu tähän tämä blogi.

perjantai 17. tammikuuta 2014

RADION ARKEA


Nyt miä kirjoitan taas kerran radiosta.Nimittäin laitoin avustajan kanssa ylepuheeseen sp:a ehdotin aihetta cp-vammaisuus.Yllätys ne otti sen aiheen.Nyt ollaan siinä vaiheessa että toimittaja soittaa minulle maanantaina klo 13.00.Sovitaan miten haastattelu tehdään. Tuleeko hän tänne vai menenkö miä sinne.Kustannuskysymys on siinä vaiheessa että olen selvittänyt että maksaako yle metkat.Jos ei maksa niin sitten minä menen sinne omin kustannuksin.Minun toive olisi se että joku haastattelisi minua ylepuhe klo 13.00 olevalla tunnilla.Sillä on aina joku teema .Siellä on kaksi vierasta radiossa. Yle puhe ohjelmaan mihin voisin mennä mahdollisesti on tällä hetkellä tiistaina keskiviikkona ja torstaina.Olen iloinen että he ottivat cp-vammaisen asian vakavasti.Asia mitä haluan kysyä ylepuheesta maanantaisessa puhelussa on että tulisin sinne ja tehtäisiin tunnin ohjelma,jos sinne saisi kynnys- tai vammais lakimiehen. Minä haluaisin lakimiehen sen takia että hän hän voisi kertoa mikä on vammaisen oikeus. Mina voisin puolestaan kertoa mikä se arki on ,miten meitä cp-vammaisia kohdellaan. kysyisikö hän kollegoilta sitä asiaa.Haluan selvittää sen mitä hän tarkoitti juna-taksi-asialla. Onko mahollista että yleisradio maksaisi koko invataksi matkan.Minulla ei ole mitään väliä milloin menisin sinne.Näin halusin kertoa miten radio ihmiset suunnittelee haastatteluja.Halusin laittaa tämän aiheen tähän blogiin, jotta hankilökohtainen avustaja saisi selvää paremmin paperilapuista. En tiedä minkälaisen apteekin käsialalla käsin kirjoitettu peperi lappunen, saako henkilökohtainen avustaja selvää. Siksi kirjoitin blogiin tästä aiheesta. Minä olen ylepuheessa joskus, ilmoitan heti kun on tarkemmin sovittu asiasta. Nyt iltapalalle . Syön täytekakkua. Nyt loppu tähän tämä aihe.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Laitoin hakemuksen ylex:ään

Otsikko kertoo että laitoin ylex:ään hakemuksen, erikoisen hakemuksen. Kun viimevuonna oli jaossa pitkiä kalsareita, yritin useamman kerran soittaa ylex tietokilpailuun, koska palkinto on niin suosittu ja siksi tietenkin useammat soittavat sinne yhtä aikaa. Tänä vuonna olisin ainut joka tietää niin paljon asitoita mitä tietokilpaiulssa kysytään. Nykyinen avustaja ei ole kovinkaan paljon kuunnellut kyseistä kanavaa. Olisi mahdotonta selvittää karsintakysymystä ja päästä itse kisaan. Vaikka minä tietäisin karsinnan kysymyksen, niin kestäisi jonkun aikaa jotta saisin tietoni sanottua. Siis päätin lähettää kalsarihakemuksen, sillä perusteella, että minulla ei niitä ole. Mikäli pääsen lähetykseen ja minua haastatellaan aika pitkään kalsarihakemuksestani johtuen ja jos he kokevat että kalsarit pitäisi minulle antaa. Haastattelun lopussa minulle ilmoittettaisiin että olen voittanut kalsarit.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Joulun ajasta

Nyt kirjoitan joulusta vaikka se jo aikoja sitten ohi. Heti alkuun haluan mainita ettei ole tarkoitus loukata ketään, mutta ihmettelen sitä kun ihmiset yhtäkkiä jouluna heittäytyvät uskonnollisiksi. Muuten eivät välitä pätkääkään Jumalasta, muuta kun ainoastaan häissä ja hautajaisissa. Mikähän siinä on? Muuta en uskalla kirjoittaa, etten vahingossa loukkaisi ketään uskosta osatonta.
Että tämmöinen blogi tällä kertaa