keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hetken mielijohteesta tietokilpailuun

Kuten otsikko kertoo osallistuin YleX tietokilpailuun. YleX:llä on iltaisin sellainen kilpailu missä on vastausvaihtoehdot. Yritin aikaisemmin osallistua iltapäivän kilpailuun Rex Veritakseen mutta linjat olivat niin tukossa että puhelin ei kerennyt edes hälyttämään. Suunnittelin osallistua tänään Rex Veritakseen mutta suunnitelmat nyt muuttuivat kun päätettiin hetken mielijohteesta soittaa sinne illan tietokilpailuun. Yllätyksekseni pääsimme heti läpi. Avustaja kertoi minusta toiselle toimittajalle joka käski odottaa linjalla pari minuuttia että kappale soi loppuun. Minua vastaan asettui metsuri savosta joka oli ilmeisesti herännyt vasta, ainakin hän kuulosti siltä. Kisassa on 4 kysymystä eli 2 / kilpailija. Me veikattiin eka vastaus ja oikeinhan se meni ja siirryimme johtoon. Tuli metsurin vuoro ja hän vastasi myös ensimmäiseen oikein. Nyt olimme tasapisteissä. Me tiedettiin sitten seuraavaan kysymykseen vastaus mutta metsuri tiesi myös toiseen omaansa joten tilanne oli 2-2. Tilanne oli niin jännittävä että minulla nousi oikein käsikarvat pystyyn. Minulle meinasi iskeä paniikki että miten tämä ratkeaa. Kisa piti ratkaista "kivi paperi sakset" kisalla jossa toimitajat laskevat kolmeen ja sitten kilpailijat huutavat oman valinnan. Toimittajat laskivat ja sitten minä huusin niin kovaa kuin pystyin että KIVI! Kilpailu ratkesi onneksi minun hyväkseni ja voitin YleX pipon. Kuukauden kuluttua yritän osallistua YleX Rex Veritakseen. Siellä on palkintona YleX pitkät kalsarit. Nyt ainakin tiedän että minun ääni riittää karjaisemaan oman nimeni jos tilanne on tasan siinäkin kilpailussa! Tämä riippuu siitä ottaako YleX toiveet minun kappaleeni soittoon maaliskuussa, jossakin vaiheessa aion osallistua joka tapauksessa Rex Veritakseen. Nyt keskityn muihin radiokanaviin hetkeksi...

maanantai 11. helmikuuta 2013

Viimeinen oma lista

Tämä tarina alkaa niin että oma lista-ohjelmalla on viimeinen lähetys tänä sunnuntaina. Minä päätin osallistua siihen koska minun edellinen oma lista tuli sillä lailla ulos että en tiennyt sitä ollenkaan. Monenlaisten mutkien kautta olen taas lähettänyt oman listan sinne. Mitä ne mutkat on selviävät joskus. Nyt siihen listaan. Minä kokosin niistä vanhoista biiseistä semmosen oman listan mitä minä olen soittanut ylex:llä. Ensimmäisenä biisinä minä valitsin Bass`n`helenin koskaan älä sydäntäsi. Sen takia että se oli uskovainen yhtye. Se oli minun lähtökohta kun minä tein oma lista kakkosta. Irinan et huomaa valitsin siksi että se kuvaa osittain minua koska olen cp-vammainen ja mun kädet ei toimi sen takia. P.O.D. youth of the nation valitsin sen takia tälle listalle koska en tykännyt siitä silloin kun tein ekan oman listan, mutta nyt minä olen alkanut tykkäämään. Tämän biisin myötä haluan lähettää siskolle terveisiä koska hän tutustutti minut tähän yhtyeeseen. Dido here with me valitsin sen takia tämän listalle koska se soi ekalla listalla ekana biisinä. Tää lähti siitä tämä oma lista innostus kun mun kaverille soitettiin ja hän kertoi minusta oma lista toimittajalle joka kehotti tekemään oman listan. Mietin koko yön niitä kappaleita. Lopulta minä sain nukahettua, kello oli 3:40. Wish you were here valikoitui sen takia listalle että se on hyvä biisi ja se soi mun oma lista kolmosella jonka en tiennyt soivan radiossa kun vasta sitten kun se lista soi radiosta. Tämä on niitä kappaleita jota minä opin kuuntelemaan silloisen radiomafian kautta. Kirjoitin tämän blogitekstin sen takia että avustaja voi kaikessa rauhassa tutustua siihen jotta avustaja osaa tulkata minua suorassalähetyksessä. Muuten omaan listaan ei voi valmistautua kun ei yhtään tiedä mitä ne kysyy.