Historiaani

Haluan tänään kertoa teille vähän historiastani. Synnyin ihanan 80-luvun loppupuolella hyvään perheeseen. Syntymäni oli hieman ongelmallinen ja heti sen jälkeen vanhempani huomasivat, että kaikki ei ole hyvin. Lääkäri kertoi heille, että minulla on CP-vamma. Lapsuudestani en muista oikein mitään muuta, kuin että olin sellainen kovin pieni poika. Onneksi isä tallensi elämästäni paljon videolle ja sitä kautta voin aina muistella millaista lapsuuteni oli.

Päiväkotiin menin vuonna 1992. Se oli ihan tavallinen päiväkoti kotipaikkakunnallani. Siellä minua hoiti kaksi tai oikeastaan kolme avustajaa, mutta kolmas oli paikalla vain silloin tällöin. Sain jo silloin puheterapiaa, koska puheeni oli epäselvää.

Päiväkodin jälkeen tuli aika lähteä kouluun. Kuusivuotiaana menin tutustumaan Helsingin parhaaseen kouluun: Ruskeasuon kouluun. Heti silloin syksyllä elämäni muuttui kokonaan. Asuin viikot Helsingissä ja kävin vain viikonloput kotona. Ensimmäisen koululuokkani muistan hyvin. Koska meitä oli niin vähän esikoulussa, meidät esikoululaiset sijoitettiin ekaluokan kanssa samaan. Se oli aika hurjaa aikaa pienelle pojalle olla isompien kanssa samalla luokalla heti alkuun. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että miksi näin tehtiin.

Aluksi äiti oli saattamassa minua kouluun ensimmäisenä koulupäivänä, mutta sen jälkeen matkustin kodin ja koulun väliä yksin taksilla. Jäädessäni ensimmäistä kertaa yksin minulle tuli itku, koska en ollut tottunut olemaan pitkiä aikoja ilman äitiä. Mutta aikojen saatossa siihenkin tottui. Kävin Ruskeasuon koulua yhteensä 13 vuotta. Se oli kaikenkaikkiaan kivaa aikaa.

Viimeisenä Ruskeasuon vuonna meni tutustumaan Järvenpään oppilaitokseen, sopeutumisvalmennuskeskukseen. Siellä vietin yhden viikon. Tuon koulun oli tarkoitus valmentaa työelämään ja itsenäisyyteen.

Vuoden 2008 syksyn olin kotona, kunnes 2009 muutin palvelutaloon asumaan, jossa minulla oli kolme henkilökohtaista avustajaa ja lisäksi yöhoito talon puolesta. Se oli ihanaa aikaa.

Nykyiseen asuntooni muutin syksyllä 2012. Nyt olen vasta pikkuhiljaa alkanut viihtymään täällä. Alussa täällä oli sen verran ongelmia, mutta nyt ymmärrän taas paremmin mistä mikäkin ongelma johtui.

Minulla on tällä hetkellä vähän samanlainen fiilis kuin tänne muuttaessani, kun olen menossa kolmeksi viikoksi kuntoutuskeskukseen nyt syyskuussa. Vähän jännittää, mutta toisaalta tiedän, että minusta pidetään siellä hyvää huolta.

Tässä kaikki tarinoinnit tällä erää.

Terveisin Nikke

Seurakunta-asioista

Tänään ajattelin kirjoittaa siitä kuinka mie tutustuin nykyiseen seurakuntaani. Kaikki alkoi siitä, kun siskoni kävi paikallisessa Vapaaseurakunnassa. Monta vuotta sitä seurattuani menin itsekin tutustumaan ja sain tutustua siihen lämminhenkiseen yhteisöön. Kävin seurakunnassa useita vuosia, kunnes päätin liittyä siihen. Minut siunattiin seurakunnan jäseneksi muutama vuosi sitten. Syy miksi halusin liittyä Vapaaseurakuntaan oli se, että en kokenut luterilaisessa seurakunnassa olevan minun kaltaiselleni ihmiselle sopivaa toimintaa. Arvostan kyllä luterilaista sekä Helluntaiseurakuntaa, mutta Vapaaseurakunnan koin oikeaksi paikalle itselleni ainakin toistaiseksi. Ainoana huolena minulla on se, että nykyisessä seurakunnassa, jossa käyn on lähes pelkästään vanhoja ihmisiä. Jostain syystä nuoret eivät oikein sinne tule. En tiedä johtuuko se siitä, että meidän seurakuntarakennus ei ulkoa päin näytä seurakunnalta ja siksi siitä ei välttämättä tiedä, että sisällä on seurakunnan toimintaa. Olen tykästynyt Vapiksen monipuoliseen ohjelmaan. Viihdyn siellä oikein hyvin. Olen myös itse puhunut siellä muutaman kerran. Koen että saan olla seurakunnassani juuri sellaisena kuin olen.

Joskus olen törmännyt hengellisissä tilaisuuksissa sellaiseen ilmiöön, että ihmiset haluavat rukoilla parantumisen puolesta. Mutta entä jos on niin, että Jumala haluaakin koetella sen sairauden kautta? Mitä jos sairaus kuuluu Jumalan suunnitelmaan? Siksi olisikin hyvä myös kysellä Jumalalta, "onko Sinulla jokin tarkoitus tälle?" Kyllä ihmisiä toki paraneekin rukouksen avulla, mutta aina ei niin kuitenkaan ole.

Tällaista tällä erää.. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Nikke

Päivitetty blogi

Hei kaikki vanhat ja uudet blogin lukijat!

Blogini on jo yhdeksän vuotta vanha ja sinä aikana en ole kauheasti tehnyt blogiini muutoksia. Nyt koin, että olisi korkea aika tehdä niin, joten tervetuloa uuden näköiseen blogiini! Olen ajatellut muuttaa myös sisältöä hieman ja siirtyä radio- ja tv-ohjelmien analysoinnista entistä enemmän kuvaamaan normaalia arkeani ja siihen liittyviä ajatuksiani. Joten mennäänpä asiaan!

Asun tällä hetkellä palvetulossa, jossa on myös muita vammaisia sekä muita, jotka tarvitsevat apua arkeensa. Olen asunut täällä kohta neljä vuotta. Alku täällä oli sellaista hullunmyllyä, että minulta meinasi loppua huumori kesken, mutta nyt kaikki on kohdallaan. Viihdyn täällä oikein hyvin ja hoitajat ovat tosi mukavia! :) Ilman hoitajien ystävällistä palvelua en varmaan olisi enää täällä.

Arkeen minulle kuuluu nyt sellaista, että olen osallistunut viime aikoina useisiin erilaisiin projekteihin. Muutama kuukausi sitten Kymenlaakson alueella järjestettiin Mahdollisuus muutokseen -kampanja. Minua haastateltiin missiokirjaa varten, sekä telkkariin, joten elämäni sai paljon julkisuutta tällä alueella. Voit käydä lukemassa tarinani, sekä katsomassa tuon haastattelupätkän täällä. Kun minua kysyttiin mukaan tuohon kampanjaan, olin heti innolla mukana! Kampanjaan osallistuminen oli hyvin mielenkiintoinen kokemus ja sain olla mukana mm. kauppakeskuksessa olleessa kahvilassa, jossa ihmiset saivat käydä tapaamassa meitä kampanjaan haastateltuja. Kampanja kokonaisuudessaan onnistui mielestäni hyvin. Olen kuullut, että muutamia ihmisiä on tullut uskoon sen kautta.

Yritän osallistua aina milloin mihinkin radio-ohjelmaan ja tavoitteenani on saada aikaiseksi keskustelua vammaisuudesta ja vammaisen elämästä. Olen saanut pelkästään positiivista palautetta osallistumisestani. Viimeisin radiojuttuni oli Ruotsin Sisu-radion haastattelu, joka tehtiin niin, että minua haastateltiin Skypen kautta suoraan Sisu-radion iltapäivälähetykseen. Koko ohjelma on kuultavissa netissä, joten käykäähän kuuntelemassa!

Haaveissa minulla on tehdä hyväntekeväisyyshengessä jokin nenäradio-ohjelma, mutta siitä kerron joskus toiste..

Aurinkoisia kesäpäiviä!

Nikke