Minulle oli aikaisemmin keväällä myönnetty uudessa koulussa viiden päivän mittainen koulutuskokeilu. Pari päivää sitten kuulin, että en pääsisikään sinne. Myöntäjä aikoi perua koko kokeilun. Minua pyydettiin soittamaan heille. Olin järkyttynyt, vihainen, suuttunut ja peloissani, koska en tiennyt mitä sanoa. Kun sitten soitin, minulta kysyttiin, olenko käynyt siellä uudessa koulussa. Mie en ymmärtänyt oikein sitä kysymystä. Vastasin, että "en ole". Olis tehny mieli sanoa sille ihmiselle, että "joo, minä kävin katselemassa luokan kanssa siellä ihmisten selkiä!!". Olin nimittäin käynyt siinä paikassa luokan kanssa retkellä, mutta enhän minä sillä käynnillä saanut mitään selvää koko paikasta. Kun mie soitin äitille, hän opetti minua, että ikinä ei saa valehdella edes tiukassa paikassa. Minä en oikein tienny, että oliko tuo tapahtunut valehtelua vai ei.
Olin kuitenkin vihainen sille naiselle. Sanoin suoraan kaikki ne asiat, mitä oltiin jo käyty läpi . Olin peloissani siksi, että en ollut hoitanut virallisia asioita. Aikaisemmin äiti oli hoitanut ne kaikki puolestani. Nyt jouduin yllättäen itse hoitamaan tuon asian päästäkseni jo luvattuun koulutuskokeiluun. Lopputulos puhelusta oli se, että päätöstä ei peruttu ja nyt saan vielä loppukevään aikana tutustua viiden päivän ajan tuon uuden koulun toimintaan ja opetukseen "sisältä päin" ja samalla tutkia, olisiko se sopiva paikka mulle ensi syksynä.
Opin hoitamaan omia asioita ja samalla opin sen, että pitää aina puhua totta vaikka olis mikä. Hyvää omaatuntoa ei voi mikään korvata. Mitä mieltä olet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti