perjantai 30. lokakuuta 2009

Taas kerran Puhelinlangoilla.

Nyt olette aiheen ytimessä ja elätte jännitttävää hetkeä kanssani. Nimittäin en ajatellut laittaa toivetta Puhelin lankoihin, mutta avustaja sai minun ajatukseni käännettyä siihen suuntaan. Hän luuli, että tottakai laitan toiveen, kuten edellisinäkin perjantaina. Rupesin miettimään kappaletoiveita. Toive joka olisi samalla hyvä että löytyisi äkkiä tietokoneelta, koska levystö on kiinni. Päässäni pyöri monta vaihtoehtoa, mutta viimein sain päähäni Queenin Bohemian Rhapsodyn, koska sitä ei olla vähään aikaan kuultu Puhelin langoilla. Laitoin seuraavan viestin lähetykseen: Olisittepa olleet kärpäsenä katossa, kun mie mietin levytoivetta. Siinä meni kokonainen tunti, kun mietin mikä olisi hyvä toive. Lähetin viestin puoli kuuden jälkeen. Samaan aikaan mussukka soitti Gmail puhelun. Kesken Gmail puhelun tapahtui niin yllättävä juttu, mitä en olisi ikinä uskonut. Mun avustaja Lauri vastasi siihen ja toisessa päässä oli tuottaja Radio Suomesta. Tuottaja alkoi toistaa Laurille mun viestiä, ennenkuin Lauri ehti korjata kuka todellinen lähettäjä on. Puhelin laitettiin kaiuttimelle ja moikkasin tuottajaa. Olin ihan ihmeissäni, kun tuottaja ei vastustanut vammaisen pääsyä lähetykseen. Usein tuottajat ovat vastustaneet, jos mun äänestä ei ole saanut heti selvää. Tilanne on se, että mulle soitetaan seuraavan tunnin aikana, koska lähetys kestää enään tunnin. Mua ei jännitä vielä. Kirjoitan blogiin miten tässä oikein kävi. Nyt vain ootellaan puhelimen sointia.

Ei kommentteja: