Me tehtiin sen nuoren miesavustajan kanssa suklaakakkua. Siitä tuli hyvää!! Illalla minä soitin äidille, kysellen kuulumisia. Sitten minun oli aika mennä nukkumaan. Meitä oli kaksi koulutuskokeilijaa samanaikaisesti. Meitä varten varten oli järjestetty asuntolaan ihan oma yökkö. Hän oli tosi mukava.
Herättyäni aamulla, söin aamupalan ja menin kouluun. Luokassa opiskeltiin erilaisia hintoja ja mainoslauseita. Muun muassa piti keksiä oma kauppa. Mie palautin oman tehtäväni. Sen jälkeen oli äikän tehtävien vuoro ja heti perään ruokailu. Ruoka oli hyvää.
Ruokailun jälkeen meillä oli ryhmäkeskustelu. Minun ryhmässä oli aika synkeä kaveri, sellainen hiljainen. Siitä ei oikein saannu mitään irti, joten minä olin yksin äänessä. Vaikka avustaja yritti kuinka saada sitä poikaa puhumaan, hän ei puhunut.

Nyt alkoivat ne sisäiset taistelut. Mulle oli määrätty uusi miesavustaja, joka oli 51 v. Olin aika onneton siitä lähtien. Yritin näyttää ulospäin parhaani, mutta olin koko loppuviikon aika onneton. Olin halunnut, että joku nuori avustaisi minua. En uskalötanut itkeä hänen nähtensä. Jos olisin itkenyt, hän oli kysynyt, mikä minulla oli. Sitä en halunnut. Ymmärsin toki, että Kiipulassa ei ollut muita sillä hetkellä tarjota. Mie itkin äitille puhelimessa. Totta kai osa oli tietysti sitä, että mulla oli mussukkaa, eli äitiä ikävä. Enimmäkseen siinä oli kuitenkin kiukkua. Ne ei osannet käyttä nosturia. Voi hyvä ihme, kun siinä olikin säätämistä!!! Mikä liinan solmu oli huonosti kiinni milloinkin. Mie meinasin hermostua.
Se miesavustaja kertoi mulle viimeisenä iltana, että hänen tyttöystävästään. Arvaatte varmaankin, kiinnostiko minua...EI TODELLAKAAN! Hän otti minusta valokuvan, jotta voisi näyttää minut hänelle. Minä toivoin sinä kyseisenä päivänä, että hän ei tulisikaan, kun ei alkanut kuulua töihin. Hän tuli kuitenkin.

...minä kirjoitan loppu päiväkirjan huomenna