Kaksi unelmaa

Anteeksi, että en ole pitkään aikaan kirjottanu. Se innostus loppui siihen, kun en tienny, että käykö täällä kukaan lukemassa blogiani! Nyt kirjoitan taas uudella innolla, koska nyt minä tiedän, että käykö lukemassa mun blogia kukaan.

Nyt niihin unelmiin. Minulla on unelma edelleen, että minä pääsisin radioon suoraan lähetykseen kokeilemaan miltä radiotoimittajan ura tuntuu. Miä melkein pääsin unelmaa lähelle, mutta en ihan käsikosketuksiin sen unelman kanssa. Kai joku muistaa, kun miä olin RadioDeissä yllätyshaastattelussa. Jos ei joku muista, niin minä kerron.

Minun syntymäpäivät lähestyi, ja äiti kysyi mitä miä haluan syntymäpäivälahjaks. Miä sanoin, että "voi kun miä pääsisin radioon!" Äiti mietti hetken, ja soitti sitten RadioDeihin, joka on nyt osin valtakunnallinen, kristillinen radiokanava Suomessa. Kun äiti soitti sinne, se keskusnainen sanoi, että heille ei oteta kuin ryhmiä, mutta he keskustelee asiasta. Ne soitti minun äitille, sanoi että ne ottaa ilomielin minut vastaan!

Sitten oli pieni ongelma: miten minä pääsen sinne, kuka on mun avustaja? Äiti ehdotti Mirvaa. Mirva ensin suostukin, mutta sitten kieltäytyi. (Mirva on mun sisko.) Sitten äiti soitti silloiselle vapaa-aika avustajalle, Heikki Savilaaksolle, ja selitti tilanteen. Heikki, kiltti mies kun on, niin lupautui. Äiti soitti kaiken minulta salassa.

Sitten äiti soitti minulle. Hän sanoi tällä tavalla: "Heikki tulee yhdeltätoista. Heikki tuo täytekakun tullessaan. Sinun pitää lähteä taksin kanssa viemään osoitteeseen..." Sitten äiti sano sen osotteen, ja kysyi, "tiedätkö mikä se on?" Miä sanoin heti, että RadioDei! Äiti sanoi, että Outi Rajala haastattelee minua Samassa veneessä -ohjelmaan. En tiennyt mitään tästä ohjelmasta, muuta kun että siellä haastatellaan kristittyjä. Olin kuullut ja miettinyt, että onpa tutun kuuloinen ääni. Olin kuullut myös, että sinne sai valita kappaleen, mikä soi haastattelun alkuun ja loppuun. Yksi kappale oli mulla jo selvillä (Josh Grobanin "You Raise Me Up"), mutta sitä toista mie mietin niin pitkään ennen kuin minä sain selville, kuka se aulaemäntä on. Aulaemäntä hoitaa keskusta ja ottaa vastaan vieraat. Se on yhen tunnetun kristityn muusikon vaimo! Sitten mulla raksahti, mitä miä toivon. Olin pitkin matkaa miettinyt, enkä keksiny mitään. Äiti oli kuullu Tommi Kaleniuksen "Kun joku on lähellä Jeesusta" ja ihastunu siihen niin kovasti. Mie päätin toivoa sen haastattelun alkuun.

Kun minä näin sen haastattelevan toimittajan, muistin heti, että minä olin Lehtimäellä kesäkurssilla 2004. Tuo toimittaja oli kesäkurssin yksi vastaavista ohjaajista. Ensin toinen toimittaja kertoi vähän RadioDeistä. Olin niin hämmästyny kaikesta, miä unohin kysyä kaikki kysymykset, mitä miä olin aikonut kysyä!

Sitten me mentiin haastatteluhuoneeseen. Se oli hyvin pieni huone, sinne just ja just sopi pyörätuoli! Ennen kun me alotettiin haastattelu, se toimittaja sanoi, että rukoillaan tähän alkuun. Se oli oikein hauska tilanne siinä mielessä, että tää avustaja ei oo uskossa...

Se toimittaja ei osannu kysellä oikeen, minun piti auttaa häntä, että hän osais kysyä oikeat kysymykset. Me ei kuunneltu niitä kappaleita ollenkaan. Ne oli lisätty siihen jälkeenpäin. Minä olisin halunnu, että se toimittaja olis kertonu mitä seuraavaksi hän tekee. Se oli ärsyttävää, kun se haastattelu tuli ulos. Sillä tavalla ärsyttävää, kun minä sanoin jotakin, Heikin ääni tuli joissakin kohdissa minun puheeni päälle. Olin alussa vihainen, mutta ei sille asialle voinut mitään.

Nyt minä haluisin päästä suoraan lähetykseen. Sitten mun unelma olisi ollut täydellinen!

Jatkuu seuraavalla kerralla...

Kuukaus Tampereella

Heti alkuun minun pitää pyytää anteeksi! Minulla on avustajana neljä vuotta Suomessa asunut tyttö. Nyt minä kerron siitä Tampereesta. Se oli ihan ok paikka ja ei ollu, koska siellä oli liian vähän henkilökuntaa. Minulla oli kaksi hoitajaa. Toinen oli tosi mukava. Minä kävin mummolassa. Me käytiin Särkänniemessä, ja minä kävin helluntaiseurakunnassa ja kaupungilla. Minä ostin uudet housut ja minä kävin myös entisten Järvenpään oppilasasukkaiden luona kysymässä Järvenpään koulusta tietoja . Sitten minä kävin kahden asukkaan luona jotka asuu itsenäisesti. Muuten olin aika yksin. Joskus oli tylsää! Sitten minä kävin tekemässä itse leipää alakerrassa.

Siinä ne olikin ne Tampereen kuulumiset. Ikävistä asioista minä en viitti kirjoittaa. Mutta hengissä selvisin! Se mun puhe koulun lopussa meni hyvin! Pikkusen jännitti mutta ei sitten enää. Minä kirjoitan joskus uudestaan. Ei tässä muuta! :)

Viimeinen viikko Ruskiksella

Tää viimeinen viikko on ollut yhtä haipakkaa. Meillä oli yhden opettajan läksiäiset. Olen useinkin miettinyt, että mitäköhän kuuluu Ilkka Jääskeläiselle, sille Idols-voittajalle. Nyt mie mietin sitä taas, koska tämän opettajan lempikappale oli se ainut Ilkan kappale, jota soitettiin radiossa, se joka sävellettin hänelle. Onkohan se mennyt maan alle? No kuitenkin, se eläkkeellelähtöjuhla oli hieno. Sitten meillä oli kurssin päätös. Sitten myöhästyttiin, itseasiassa minä myöhästyin, avustajan tapaamisesta aika paljon. Avustajan piti tulla puoli kuudelta, mutta minä tulin pikkusen yli seitsemän. Yritin saada niitä opettajia lähtemään sieltä aikaisemmin, mutta he jostain kumman syystä istuivat kuin takiaiset. Olin sisäisesti hermostunut. Tiesin avustajan aikataulun. Se meni vähän pipariksi. Me ei ehditty tehdä oikeastaan mitään. Sitten mennään tiistaihin, koska aika ei riitä. Me katsottiin sitä ainaista kevätjuhlatanssiharjoitusta. Minusta olisi ollut kiva katsoa jotain muuta harjoitusta. Minä menin luokkaan, koska minun fysioterapeuttini tuli esittäytymään muille. Minut oli laitettu siihen mukaan, en ymmärrä miksi, koska mie olen käyttänyt tämän kyseisen yhtiön palveluita aikaisemmin. Kyse oli kuitenkin kesäfysioterapiasta, minä en kuitenkaan käytä heidän palvelujaan kesällä. Nyt minä harpon, koska minulla on vessahätä:) Lauantaina kevätjuhlassa lavalla nähdään se tanssiesitys sekä kuullaan kahden lisäopetuksen oppilaan puhe. Minua ei jännitä ainakaan vielä. Siis minä puhun siellä. Saa nähdä, miten minun käy lauantaina.
Jatkuu...

jatkoa edelliseen..

Anteeksi, kun lupaan ja lupaan, mutta en tee. Tulin yht´äkkiä sairaaksi, enkä ennen kaikkea jaksannu kirjottaa loppuun blogia Kiipulasta.
Nyt se tulee!
Keskiviikko: Aamulla minulla oli matikan koe. Se meni ihan penkin alle.....minun mielestäni. Sitten minulle näytettiin koko alueen toinen puoli. Alueella on ihan valtavan paljon rakennuksia. Sen jälkeen oli ruokailu.
Ruokailun jälkeen opettaja antoi meille tehtäviä, joissa piti harjoitella, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa. Esim. miten bussipysäkillä vois kysyä: " anteeksi, mutta mihin aikaan lähtee seuraava bussi". Sitten oli psykologin haastattelun vuoro. Psykologi kysyi, haluanko minä Kiipulaan opiskelijaksi. Minä vastasin, että EN. Kielteinen päätökseni johtui asunnosta. Olin tehnyt havainnon, että lattianosturi ei sopisi seisomatelineeni alle ja näin nosto olisi mahdoton. Koko talossa ei ollut kattonosturia. Lattianosturi on muutenkin hankala. Sekin oli lainattu jostakin sairaalasta.

Torstai oli aika mielenkiintoinen päivä. En ollu ikinä tehny munkkia kotitaloustunnilla. Sen ymmärtää, kun munkinpaisto olisi ollut niin vaarallista. Niistä tuli hyviä. Yksi keino minkä mie opin, oli se, että munkkitaikinaan laitettiin appelsiinimehua. Siellä sattui yksi kurja juttu. Yksi oppilas oli semmonen ahne. Vaikka oli selvästi sanottu, että luokkaan ei saa mennä välitunnilla, niin hän ei totellut. Kun tultiin luokkaan, se poika oli syömässä kaikkia herkkuja mitä oltiin tehty. Silloinkos opettaja ja avustaja suuttuivat! Ne ajoivat hänet pois luokasta. Minun täytyy myöntää, että henkilökohtaisesti minun kävi häntä sääliksi, koska en nähnyt mitä siellä todella tapahtui. Me syötiin monta munkkia. Koulupäivä päättyi tähän.
Illalla minä kävin toimintatuvalla. Siellä minä pelasin uutta Trivial pursuit peliä. Silleen uutta, että nopassa oli väri, minkä mukaan kysyttiin.

Perjantai aamuna meillä oli sananselitystunti, missä piti selittää kaikenlaisia eläimiä. Sen jälkeen minulla oli suunnistusta 10 minuuttia. Klo 10.30 minulla oli palautekeskustelu toimintaterapeutin ja psykologin kanssa juuri ennen kotiin lähtöä. Minä vähän ihmettelin sitä keskustelua. Yleensä on sen ryhmän opettaja paikalla. Nyt ei ollutkaan. Kotimatkan kyyti oli loistava. Kuski oli mahdottoman mukava.
Minusta tuntuu, että ne ei ota minua Kiipulaan. Samalla minusta tuntuu, että Järvenpää ottaa minut hoitoonsa, sitä ainakin toivon.

Kesällä olen menossa kuukaudeksi Tampereelle asumisharjoiteluun. Silloin Skypellä puhuminen ei taida onnistua. Yritän saada tuon kuukauden aikana jonkun kirjoittamaan blogiani. Jos en onnistu, niin älkää hermostuko. Yritän parhaani. Toki mie ennenkin kirjoitan yleisesti kaiken maailman asioista.

Me tehtiin sen nuoren miesavustajan kanssa suklaakakkua. Siitä tuli hyvää!! Illalla minä soitin äidille, kysellen kuulumisia. Sitten minun oli aika mennä nukkumaan. Meitä oli kaksi koulutuskokeilijaa samanaikaisesti. Meitä varten varten oli järjestetty asuntolaan ihan oma yökkö. Hän oli tosi mukava.
Herättyäni aamulla, söin aamupalan ja menin kouluun. Luokassa opiskeltiin erilaisia hintoja ja mainoslauseita. Muun muassa piti keksiä oma kauppa. Mie palautin oman tehtäväni. Sen jälkeen oli äikän tehtävien vuoro ja heti perään ruokailu. Ruoka oli hyvää.
Ruokailun jälkeen meillä oli ryhmäkeskustelu. Minun ryhmässä oli aika synkeä kaveri, sellainen hiljainen. Siitä ei oikein saannu mitään irti, joten minä olin yksin äänessä. Vaikka avustaja yritti kuinka saada sitä poikaa puhumaan, hän ei puhunut.

Nyt alkoivat ne sisäiset taistelut. Mulle oli määrätty uusi miesavustaja, joka oli 51 v. Olin aika onneton siitä lähtien. Yritin näyttää ulospäin parhaani, mutta olin koko loppuviikon aika onneton. Olin halunnut, että joku nuori avustaisi minua. En uskalötanut itkeä hänen nähtensä. Jos olisin itkenyt, hän oli kysynyt, mikä minulla oli. Sitä en halunnut. Ymmärsin toki, että Kiipulassa ei ollut muita sillä hetkellä tarjota. Mie itkin äitille puhelimessa. Totta kai osa oli tietysti sitä, että mulla oli mussukkaa, eli äitiä ikävä. Enimmäkseen siinä oli kuitenkin kiukkua. Ne ei osannet käyttä nosturia. Voi hyvä ihme, kun siinä olikin säätämistä!!! Mikä liinan solmu oli huonosti kiinni milloinkin. Mie meinasin hermostua.
Se miesavustaja kertoi mulle viimeisenä iltana, että hänen tyttöystävästään. Arvaatte varmaankin, kiinnostiko minua...EI TODELLAKAAN! Hän otti minusta valokuvan, jotta voisi näyttää minut hänelle. Minä toivoin sinä kyseisenä päivänä, että hän ei tulisikaan, kun ei alkanut kuulua töihin. Hän tuli kuitenkin.

...minä kirjoitan loppu päiväkirjan huomenna

Kiipulan päiväkirja
Heti alkuun pitää pyytää anteeksi. Lupasin joillekin ystävilleni, että mie kirjoittaisin blogiin jos mie saan apurin. Kun mie menin sinne Kiipulaan, siellä oli aika museoaikainen talo. Asuntolassa ei ollu tietokonetta. Se johtui kuulemma siitä ,että muutoin nuoret ois istunnu aina tietokoneen ääressä. Ainakin mie käsitin niin.
Minua avusti semmonen 30-kymppinen nainen koulupäivien aikana. Hän oli tosi mukava. Heti alkuun tuli ympäristönhallintalaitteen asentaja. Se asensi Kiipulan numeron minun puhelimeen. Sitten minä menin tulevaan luokkaani. Kun psykologin aika piti olla klo 13, se ei ollutkaan, koska hän halusi, että minä saisin ensin jonkun mielikuvan Kiipulasta. Olin sopinut sen takia hänelle ajan, koska minulle piti tulla avustaja omasta koulusta mukaan. Kun Kiipulan avustaja ilmoitti, että hän tulee psykologille mukaan, Ruskiksen avustaja lähti pois. Kun psykologin aikaa ei lopulta ollutkaan, Kiipulan avustaja vei minut tutustumiskierrokselle ja näytti mulle koko talon. Kierroksen tehtyämme me mentiin vapaa-aikatalolle ja sieltä syömään. Avustajan päivä päättyi, mutta hän myöhästyi linja-autosta. Siksi hän tuli purkamaan tavaroitani ilta-avustajan kanssa.

Ilta-avustaja oli aivan ihana. Hän ei jättänny minua sinä iltana yhtään yksin. Se olikin hyvä, koska muuten minä olisin saattannu ruveta itkemään. Vaikka olenkin iso poika, ikävöin äitin perään silloin kun olen vieraassa paikassa.
....jatkuu myöhemmin...

kuopiolaiset, oululaiset ja helsinkiläiset

Tänään meillä oli vieraita kuopion ja oulun koulusta lisäopetuksessa, oppilaita sekä aikuisia. Minä olisin halunnut että lisäopetuspäivä olisi ollut jommassa kummassa paikassa, mutta ei Helsingissä, koska minä olen seikkailunhaluinen mies.
Huomenna me lähdemme Myllypuroon. minä en valitettavasti pääse mukaan kun autoon ei mahdu. Niitä Kuopiolaisia ja Oululaisia on niin paljon. Minua rupesi pikkusen harmittamaan, aikasemmin se ei harmittanut, mutta nyt se harmitus tulee. Kun he menevät kaupungille, minä en sinnekään pääse valitettavasti mukaan.
Ensi viikolla minä menen Kiipulaan, yritän saada blogiin kirjoitettua taas juttua! Loppuu tänä iltana tähän!