sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Nyt elän unelmaani

Niinkuin otsikko kertoo, olen aiheen ytimessä, nimittäin olen aloittamassa toimittajana radiofinlandialla. Radiofinlandia on perustettu 26 vuotta sitten. Lähetykset on suunnattu espanjassa asuville suomalaisille, mutta kuka tahnsa voi seurata lähetyksiä netin kautta, osoitteesta: radiofinlandia.net

Tutustuin kyseiseen radioon, kun avustaja laittoi sen vahingossa päälle. Kirjoitin heille sähköpostitse haluni tulla haastatelluksi. Yllätyin melkoisesti kun he vastasivat ja halusivat minut toimittajakseen. Ilmoitin heti halukkuuteni. He vierailivat luonani ja sovimme että aloitan oman ohjelman.

Ohjelman nimeksi tulee "Kaksikko", tarkoittaen tietenkin,että kun olen cp-vammainen tarvitsen ajustajan. Ohjelma sisältää erillaisia ohjelmaosioita, kuten esim. "muna vai kana", joka tarkoitaa sitä, että kuulijat lähettävät kysymyksiä ja haen niihin vastauksia. Sen lisäksi ohjelma nimeltä"viikon vieras", jossa haastattelen erilaisia ihmisiä. Tulen tekemään myös teema ohjelmaa joissa kuulijat saavat esitää kysymyksiä ohjelmassa vieraiveville, (näistä myöhemmin) ja myös "viikon vierasta" saa ehdottaa. "Viikon vieras" osion lisäksi tilee osio "lasten suusta kuultua", johon kuulijat voivat lähettää lasten hauskoja sanontoja. Myös menovinkkeja otetaan vastaan. Muun muassa tällaisia osioita sisältyy "kaksikkoon". Kaiken lisäksi saamme kuunnella hyvää musiikkia. Minuun saa ota yhteyttä osoitteeseen: nikke@radiofinlandia.net
Kaksikolla on myös omat facebook sivut osoitteessa: facebook.com/kaksikko

Että tämmöistä tällä kertaa

Ei kommentteja: