Haluan tänään kertoa teille vähän historiastani. Synnyin ihanan 80-luvun loppupuolella hyvään perheeseen. Syntymäni oli hieman ongelmallinen ja heti sen jälkeen vanhempani huomasivat, että kaikki ei ole hyvin. Lääkäri kertoi heille, että minulla on CP-vamma. Lapsuudestani en muista oikein mitään muuta, kuin että olin sellainen kovin pieni poika. Onneksi isä tallensi elämästäni paljon videolle ja sitä kautta voin aina muistella millaista lapsuuteni oli.
Päiväkotiin menin vuonna 1992. Se oli ihan tavallinen päiväkoti kotipaikkakunnallani. Siellä minua hoiti kaksi tai oikeastaan kolme avustajaa, mutta kolmas oli paikalla vain silloin tällöin. Sain jo silloin puheterapiaa, koska puheeni oli epäselvää.
Päiväkodin jälkeen tuli aika lähteä kouluun. Kuusivuotiaana menin tutustumaan Helsingin parhaaseen kouluun: Ruskeasuon kouluun. Heti silloin syksyllä elämäni muuttui kokonaan. Asuin viikot Helsingissä ja kävin vain viikonloput kotona. Ensimmäisen koululuokkani muistan hyvin. Koska meitä oli niin vähän esikoulussa, meidät esikoululaiset sijoitettiin ekaluokan kanssa samaan. Se oli aika hurjaa aikaa pienelle pojalle olla isompien kanssa samalla luokalla heti alkuun. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että miksi näin tehtiin.
Aluksi äiti oli saattamassa minua kouluun ensimmäisenä koulupäivänä, mutta sen jälkeen matkustin kodin ja koulun väliä yksin taksilla. Jäädessäni ensimmäistä kertaa yksin minulle tuli itku, koska en ollut tottunut olemaan pitkiä aikoja ilman äitiä. Mutta aikojen saatossa siihenkin tottui. Kävin Ruskeasuon koulua yhteensä 13 vuotta. Se oli kaikenkaikkiaan kivaa aikaa.
Viimeisenä Ruskeasuon vuonna meni tutustumaan Järvenpään oppilaitokseen, sopeutumisvalmennuskeskukseen. Siellä vietin yhden viikon. Tuon koulun oli tarkoitus valmentaa työelämään ja itsenäisyyteen.
Vuoden 2008 syksyn olin kotona, kunnes 2009 muutin palvelutaloon asumaan, jossa minulla oli kolme henkilökohtaista avustajaa ja lisäksi yöhoito talon puolesta. Se oli ihanaa aikaa.
Nykyiseen asuntooni muutin syksyllä 2012. Nyt olen vasta pikkuhiljaa alkanut viihtymään täällä. Alussa täällä oli sen verran ongelmia, mutta nyt ymmärrän taas paremmin mistä mikäkin ongelma johtui.
Minulla on tällä hetkellä vähän samanlainen fiilis kuin tänne muuttaessani, kun olen menossa kolmeksi viikoksi kuntoutuskeskukseen nyt syyskuussa. Vähän jännittää, mutta toisaalta tiedän, että minusta pidetään siellä hyvää huolta.
Tässä kaikki tarinoinnit tällä erää.
Terveisin Nikke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti